Tasan yhtä hölmöä

Opettaja, 14/2016

Työkaveri jäi eläkkeelle. Oli läksiäispuheiden aika: ”Yleensä naiset eivät pysty abstraktiin ajatteluun, mutta sinä Ritva olet ollut poikkeus.”

No, eihän se tietenkään noin mennyt, ei olisi voinut mennä. Oikeasti kyse oli miespuolisen kollegan läksiäisistä ja lähtijää kiiteltiin siitä, että hän on harvinainen mies, koska hänellä on kyky empatiaan. Sitä ei miehillä yleensä ole.

Näin hyväksyviä nyökkäyksiä.

Opetushallituksessa osallistuin kokoukseen, jossa oli tarjolla vähän purtavaakin. Puheenjohtaja ehdotti, että ei aloiteta vielä, paikalla kun on miehiäkin ja miehet eivät pysty tekemään kahta asiaa yhtä aikaa. Odotetaan, että sämpylät on syöty. Heh heh.

Voi vain kuvitella, mikä olisi ollut reaktio, jos tilaisuuden vetäjä olisi sanonut puhuvansa varmuuden vuoksi hitaasti, koska paikalla on naisia. Heko heko?

Mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Lukiolaisillekin näyttää menneen hyvin perille, että naiset ajattelevat kokonaisvaltaisesti molemmilla aivopuoliskoilla toisin kuin putkiaivoiset miehet. Miesten tunne-elämäkin on yksioikoisempaa.

Olen opettanut filosofiaa oppikirjasta, joka valistaa, että naisten moraali perustuu välittämiseen, miesten persoonattomiin sopimuksiin. Psykologian kirjoista on voinut lukea, että miehet korostavat elämässä valtaa, naiset hyväntahtoisuutta. Naisen puhe on sitä paitsi kohteliaampaa ja tukea antavampaa kuin miehen puhe. Ja tietenkin se on tyttö, joka selittää hiukan hidasälyiselle pojalle, miten koulufysiikkaa voi soveltaa arjessa ja kuinka historiaa lähestytään ymmärtävällä otteella.

Pojat ovat selvästi useammin alisuoriutujia kuin tytöt, joten en näe poikien vähättelylle mitään erityistä tarvetta.

Olen aina ollut allerginen sovinismille, ja kahden tytön isänä se etoo aivan erityisesti. Mutta täsmälleen yhtä hölmöjä ne sukupuolikliseet ovat toisinkin päin.

Vaikkakin jostain syystä hyväksyttyjä.

Pidetään huolta

Anna, 15-16/2009

Törmäsin kaupassa puolituttuun, joka lyhyen small talkin jälkeen sanoi ettei ole nukkunut kunnolla viikkoihin, sen verran on vauva pitänyt konserttia. Nainen kertoi vähiin jääneiden unien kiristäneen hermot siihen pisteeseen, että alkaa parisuhdekin olla koetuksella. Erään riidan päätteeksi oli kuulemma ukko jo uhannut lähteä.

Tunnen tämän ukon aika hyvin. Viimeksi kun tapasimme, hänellä meni kaikki putkeen, mitä nyt duunissa piti kiirettä.

Veikkaan noiden keskustelujen kertovan laajemminkin tavasta, jolla naiset ja miehet puhuvat asioistaan. Yleistämisessä on riskinsä (vierastan yli kaiken Miehet marsista, naiset Venuksesta-höpinöitä), mutta kai se on myönnettävä, että miesten ja naisten puhekulttuureissa on eroja jos nyt tunne-elämän syvyydessä ei olekaan.

Hiljattain naispuolinen ystävä manaili, että hänellä on periaatteessa mainio mies – hyvä isä lapsille, ei ihmeemmin dokaile, tienaakin mukavasti ja jopa näyttää vähän Brad Pittiltä – mutta äijäparka on tappavan tylsä. En muista, että kukaan miespuolinen ystäväni olisi valitellut vaimon olevan tylsä ihminen.

Ei se siitä johdu, että miehet olisivat jotenkin hyveellisempiä ja haluttomia seläntakaiseen arvosteluun. Uskon raadollisempaan selitykseen. Miesten keskinäinen kulttuuri on helposti kavereidenkin kesken kilpailukulttuuria. Silloin puolisostakin tulee osa oman elämän esillepanoa, pääomaa, jonka arvoa ei pidä mennä ehdoin tahdoin omalla arvostelulla alentamaan.

Havainnot pariskunnista silloin, kun molemmat ovat paikalla, tukevat näyttämöteoriaa. Kun nainen erehtyy tokaisemaan, että ”aika karmeahan se Kannelmäki on, mutta meidän tuloilla on turha haaveilla kantakaupungissa asumisesta”, voi kuulla miehen nopean pelastusyrityksen: ”Ei me kyllä lähemmäs keskustaa haluttukaan, olisi huono lapsille.” Ja sitä rataa. Etkös sinä eukkoseni ymmärrä olla pilaamatta?

Kyse ei ole pelkästä keskustelukulttuurista vaan paljon enemmästä. Ei ole salaisuus, että suomalaisella miehellä menee monin mittarein kehnosti. Elämänhallinnan hukannut syrjäytyneistö on vahvasti miesvoittoinen. Tutkimusten mukaan miehet ovat yksinäisempiä ja tyytymättömämpiä elämäänsä kuin naiset. Moni soturiroolin omaksunut mies yrittää pärjätä hammasta purren vaikka mikä olisi, ja jos ei hyvin menekään, kaverille ei ainakaan tehdä tarpeettomia paljastuksia.

Edellisen laman aikana kerrottiin tarinoita siitä, miten työttömäksi jääneet miehet saattoivat lavastaa aamuisia töihinlähtöjä, jotta naapurit eivät hoksaisi heidän saaneen potkut. Näyttävä auto pidettiin vaikka velaksi: olisihan se jumakauta noloa mennä bussilla töihin.

Paljon on mietitty, mikä nykytaantumassa on erilaista kuin viime lamassa. Toivottavasti ainakin se, että uraputki ei olisi miehille niin tärkeä tukipilari kuin ennen, saati ainoa. Toivoa sopii, että yksikään irtisanottu creative planner ei kehittele luovia selityksiä työttömyyden verhoksi. Olisi miesten itsensä etu – hyöty toki ulottuisi naisiinkin – jos mieskulttuuri pärjäämispakkoineen ja statustaisteluineen kevenisi. Kulttuuriset muutokset tietty tapahtuvat hitaasti ja tuskin lakeja säätämällä, olkoonkin, että esimerkiksi miesten lakivetoinen ohjailu enempiin isyysvapaisiin ei ole yhtään hullumpi idea.

Mutta ainakin sellainen miesaktivismi on höhlää, joka yrittää tarrautua menneeseen ja niin naisille kuin miehille ahtaaseen ja rampauttavaan roolitukseen. Muutenkin olen allerginen miesliikkeen monille kukinnoille, siksi en sellaiseen kuulukaan. Aivan älyttömille linjoille mennään viimeistään silloin, kun joku miesasiamies huolestuu naisten liian suurista eläkkeistä tai vaatii tasa-arvon nimissä naisille asevelvollisuutta.

Mitä olen talousoraakkeleita kuunnellut, kohta elettäneen taas massatyöttömyyden aikoja. Jos toimeentulo lähtee alta ja kortit menevät tahtomatta muutenkin uusiksi, rutinoitunut ”ihan hyvin” ei ole paras vastaus joka kerran kysymykseen, miten menee. Heikkouden näyttäminen voi kummasti vahvistaa, ja epäonnistuminen on sallittua.

Ja mitä voittamiseen ja kilpailuun tulee, mieleen väistämättä pujahtaa Samuli Parosen aforismi: Täällä on paljon parempiakin asioita kuin paremmuus.

Missä mies?

Anna, 17/2008

Sain hiljattain Soneralta kirjeen, ilmeisesti koska olen mies. Soittoäänien ja etupakettien sijaan se valisti meneillään olevista ”tosipeleistä”. Ei pidä jäädä paitsi ratkaisuotteluista. ”Onko siinä mies, joka tietää liigaa?”

Ei tässä ole. Ensin en edes ymmärtänyt, mistä lajista on kysymys (jääkiekosta). En seuraa pelejä ja urheilusivujen yli hyppään aina. Olen mieluummin samassa huoneessa säkkipillinsoittoa treenaavan skotin kuin formulaujellusta suoltavan telkkarin kanssa.

Penkkiurheilun kammoaminen lienee harvinaista miesten keskuudessa, ja taidan muutenkin kantaa melkoista epämieheyden taakkaa.

En esimerkiksi koskaan ole pitänyt keskioluesta, äijäkulttuurin elämännesteestä. Keppana maistuu tympeältä, ja miksi juoda itsensä kurakaljalla alavireiseen pöhnään, kun tarjolla on yleensä ollut mielen vireäksi viettelevää viiniä? Viini tuo toki omat ongelmansa. Kun joskus tilasin kesähelteillä valkoviinin ja siiderin sekoitusta, alkoivat itähelsinkiläisessä baarissa epäillä homoksi.

Telkkarin mieskanavien, Jimin ja muiden, machoilevat ja meluisat ohjelmat tulta syöksevine monsteriautoineen ja muut ”mies ja hirveät härvelit” -formaatit aiheuttavat hengenahdistusta.

Syntilista pitenee. Opiskelemani alat ovat aina olleet naisvaltaisia. Aloittaessani sosiaalipolitiikan opintoja olin ryhmän ainoa mies, ja naisvoittoisuus jatkui psykologiassa ja kasvatustieteessä. Onko minulla naisaivot? Luultavasti, sillä erilaisissa kokeile, ajatteletko kuin mies vai nainen – testeissä kärähdän jo kysymyksissä, joissa tiedustellaan, miten parkkeeraan auton. Minä kun en parkkeeraa autoa mitenkään.

Ja vielä pahenee. En ole käynyt sen enempää armeijaa kuin siviilipalvelustakaan. Hassua kyllä, jälkimmäisen laistamisesta tulee enemmän miesmiinusta. Armeijaanhan pääsevät naisetkin, mutta sivariin voivat hakea vain miehet. Siviilipalvelus on viimeinen miehinen linnake, sivarit ilmeisiä tosimiehiä. (Suosittelen silti nuorisolle niin armeijan kuin sivarinkin boikotointia. Se vauhdittaisi museaalisen asevelvollisuuden lakkauttamista ja ammattiarmeijan perustamista.)

Pahalta näyttää. Missä luuraa Sisäinen Mies?

Miehet kannattavat naisia useammin ydinvoimaa ja Suomen liittymistä Natoon. Jeps, tunnustan äijäasenteita! Vaihtoehdoksi ydinvoimalle ei ole riittävästi luomuenergiaa saatavilla, ja uskottava puolustus edellyttää pieneltä maalta liittoutumista, ei voi mitään. Muutama miespiste.

Olen kieroutuneen kiinnostunut sotahistoriasta. Kuinka moni nainen lukee kirjan toisensa perään Saksan itärintamasta? Miespisteitä. Ja saako lisää siitä, että karttaa astrologiakeskusteluita kuin ruttoa?

Tilanne paranee, mutta lisätukea tarvitaan: Inhoan shoppailua. Minusta on mukava maata sohvalla. Pilatekseen tai vesijumppaan minua eivät saisi villihevosetkaan. Pidän pihveistä. En syö terveellisesti. Äijää! En sitä paitsi koskaan tanssi – ja tästä koituu joskus laajempaakin hyötyä. Kieltäytyessäni Tanssii tähtien kanssa -ohjelmasta säästin miljoona suomalaista myötähäpeäkouristuksilta.

Vähän helpotti, mutta yhtä kaikki: olemme jokainen niin kirjava kudelma erilaisia miehisiksi ja naisellisiksi miellettyjä piirteitä, että on vain nuijaa puhua perusmiehestä ja -naisesta. Toisaalta käsite tyypillinen suomalainen keski-ikäinen mies on värittynyt sen verran synkäksi, että siitä on miehille jo arvaamatonta hyötyä. Me yksittäiset miehet saamme helppoa ja ansiotonta arvonnousua, kun niin vähällä voi erottua edukseen myyttisestä tunneköyhästä, puhumattomasta ja putkiaivoisesta turjakkeesta.

Joskus pohdimme oppitunneilla tavallisuuden käsitettä, ja pyysin opiskelijoita miettimään itsekseen nimeltä jonkun tavallisen ihmisen. Kukaan ei keksinyt ainuttakaan. Tavallinen ja tyypillinen ovat samanlaisia tilastokummajaisia kuin sataprosenttinen alkoholi, jota taulukoiden mukaan valuu kurkusta kymmenen litraa vuodessa per suomalainen, vaikka oikeasti sitä ei juo kukaan. Ja pitää muistaa, että tyypillisessä perheessä on 1,7 lasta.