Toivon Timo Kiviselle Anssi Rauramon viisautta

Uusi Suomi, 10.11.2019

Esitelläänpä heti henkilöt. Timo Kivinen on nykyinen puolustusvoimien komentaja. Anssi Rauramo on entinen liikunnanopettaja.

Rauramo sattui olemaan 1980-luvulla minunkin opettajani Kruununhaan yläasteella. Muistan myös, että meitä oli isohko joukko jätkiä, joita ei liikunta kiinnostanut.

Ja miten meihin mahtoi suhtautua Rauramo, urheilumies par excellence, yksi Suomen kaikkien aikojen parhaista koripalloilijoista? Ystävällisesti. Hän ymmärsi, että ihmiset ovat erilaisia eivätkä innostu samoista asioista. Emme saaneet osaksemme minkäänlaista simputusta tai paheksuntaa vaan saimme olla mitä olimme.

Rauramo palasi mieleen, kun luin Timo Kivisen haastatteluja. Kivinen on intohimoinen urheilija ja ankaran fyysisen rääkin ystävä. Kirjoja hän ei haastattelujen perusteella lue.

Ihan hyvä noin, Kivinen saa olla Kivinen. Mutta kovasti toivon, että Kivisellä on samaa viisautta kuin Rauramolla. Monia nuoria miehiä eivät armeijatouhut innosta, ja se heille suotakoon.

Nuoren ei tarvitse olla liikunnallinen ja erähenkinen. Hän saa olla ylipainoinen. Hänellä on oikeus olla ihminen, jota eivät kiinnosta metsäreissut vaan lukeminen. Hänellä saa olla pitkät hiukset.

Meillä on tässä nyt räikeä ristiriita. Samalla kun haluamme luoda yhteiskuntaan hyväksyvää ja muita kunnioittavaa ilmapiiriä, jossa kaikki saavat huonommuutta tuntematta olla oma itsensä, nuoret miehet ovat poikkeus. Heidät tungetaan ahtaaseen muottiin. Asepalvelukseen painostetaan ihmisiä, jotka eivät sinne yksinkertaisesti sovi.

Suositut olet hyvä sellaisena kuin olet – ja kehopositiivisuuskampanjat eivät ilmeisesti koske poikia.

Armeija ei säädä lakeja. Mutta puolustusvoimien johto voisi sanoa ääneen, että armeija ei ole kaikkia varten ja palvelukseen haluamattomat nuoret ovat tismalleen yhtä hyviä kansalaisia ja ihmisiä kuin muutkin.

Tämä olisi arvokas viesti paitsi eduskunnalle myös kaikille niille vanhemmille ympäri Suomenniemen, jotka ovat työntämässä jälkikasvuaan armeijaan ilman että nuorille jää aitoa mahdollisuutta valita edes siviilipalvelusta, vapautuksen ottamisesta puhumattakaan. Myös kavereilta tuleva ryhmäpaine voisi vähän hellittää.

Nuoret miehet pitää vapauttaa militaristisen maskuliinisuuden pakkopaidasta ja kummallisesta jokainen mies on sotilas –kliseestä. Heillä on oikeus tulla kohdatuksi omana itsenään ilman arkaaisten soturimyyttien kahleita; on hyväksyttävä ihmisten erilaisuus. ”Vääränlaisesta” persoonallisuudesta rankaiseminen 2 000 tunnin yhdyskuntapalvelulla (siviilipalvelus) ja jalkapannoilla on mieletöntä.

Erityisen vastenmielistä on, kun joku kokoomuksen kansanedustaja Mia Laiho usuttaa diabeetikkomiehiäkin armeijaan ja selittää, että asepalvelus on tärkeää nuorten miesten identiteetin kannalta.

Selittäisi nyt vielä, että armeijassa tehdään pojista miehiä.

Valitettavasti niin puolustusvoimien johto, eduskunta kuin tasa-arvoviranomaisetkin ovat sokeutuneet nykysysteemin seksismille. Panen siis toivoni nuoriin. Kenties muutos lähtisi siitä, että kutsuntaikäiset ottaisivat nykyistä rohkeammin vapautuksen ja näin potkaisisivat poliitikot hereille säätämään palvelus vapaaehtoiseksi. Tähän nuoria on syytä kannustaa. Toki toivon, että mahdollisimman moni ryhtyisi totaalikieltäytyjäksi, mutta sellaista sisua ei oikein voi edellyttää.

Lehtitietojen mukaan kenraalitkin nyt kovasti pohtivat, miten voisi korvata syrjivän tykkimies-sanan ja myös keskustelu yhteistuvista käy vilkkaana. Tasa-arvoon aletaan siis havahtua puolustusvoimissakin. Voisikohan katseen seuraavaksi siirtää noin sata kokoluokkaa isompaan ongelmaan, umpiseksistiseen ja vanhentuneeseen asevelvollisuuslakiin?