Asevelvollisuus

Tyttöystävä käski!

/ arnokotro

Helsingin Sanomat, 21.11.2013

On tämä hieno maa. Ehdottomasti puolustamisen arvoinen.

Vuosikaudet olen ehdotellut asevelvollisuuden muuttamista vapaaehtoiseksi. Pitkään aikaan ei tapahdu mitään. Sitten tulee soitto pääesikunnasta. Haluavat tarjota lounaan.

Löysimme sopivan päivän. Paikalle tuli peräti kaksi kenraalia, ja siinä sitten lusikoimme hyvässä hengessä hernekeittoa ja mietimme armeijan tehtävää.

Mitähän olisi tapahtunut, jos Neukkulassa olisi tarjonnut Pravdaan kirjoitusta, jonka mukaan puna-armeijalle pitäisi keksiä parempi vaihtoehto? Keitolle olisi päässyt, mutta se olisi ollut laihempaa. Ja soiton sijaan olisi tultu hakemaan.

Viime viikolla kävin Puolustusvoimien komentajan Ari Puheloisen järjestämässä Maanpuolustuspäivässä Finlandia-talolla. Tärkein ensin: on hienoa, että tuollaisia tilaisuuksia järjestetään, puheenvuorot olivat kiinnostavia.

Jotain jäi kuitenkin puuttumaan. Ydinkysymys kun on se, mitkä ovat uhkakuvat ja miten ne torjutaan. Tähän emme saaneet vastausta. Myös kansalaisten yhdenvertaisuudesta oltiin hiljaa, mitä nyt Sofi Oksanen toivoi tasa-arvosta Suomen vientituotetta. Mutta ainakaan epätasa-arvoisesta asevelvollisuudesta ei ole esikuvaksi kenellekään.

Puheenvuorot peräänkuuluttivat uutta ajattelua, mutta vanhakantainen asevelvollisuus, tämä dogmien dogmi ja fundamenttien fundamentti, jäi kyseenalaistamatta, vaikka se saa voimansa pelkästä perinteestä. Jos asevelvollisuus keksittäisiin nyt, se jätettäisiin keksimättä.

Erityisen kiinnostavaa oli kuulla nuorisotutkija Mikko Salasuon selvityksiä siitä, mikä motivoi nuoria miehiä asepalvelukseen. Yksi yleinen syy on se, että ”tyttöystävä käski”. Tämä kirvoitti yleisöstä lämpimän naurun.

Asevelvollisuutta ylläpitävät uhkakuvat alkavat hahmottua. Koska sodankäynti on teknistynyt ja ammattimaistunut niin, ettei museaalisella massa-armeijalla pysty vastaamaan esimerkiksi nopeisiin ilmaiskuihin, motiivi asepalvelukseen on haettava uusista uhkista.

Kuten siitä, että muuten tyttöystävä jättää.

Päivän paras kommentti kuultiin Sitran yliasiamies Mikko Kososelta. Hän puhui johtamisesta, mutta pääviestin voi siirtää asevelvollisuusteemaan, ja siihen varsinkin: ”Ongelma ei ole se, että teemme vääriä asioita, vaan se, että jatkamme aikoinaan oikeiden asioiden tekemistä liian pitkään.” Aamen.

Asevelvollisuuden aika on ohi

/ pilkkumi

Aviisi 10/2013

Suomen puolustusta ajetaan umpikujaan. Puolustusmateriaali kallistuu nopeasti, ja samaan aikaan määrärahoja leikataan. Kertausharjoitusten määrä on romahtanut. Riittämättömästi varustellut ja koulutetut reserviläismassat ovat tykinruokaa ammatillistuneen ja teknistyneen sodankäynnin maailmassa.

Ja mitä tekee Puolustusvoimien ja valtion johto? Työntää päänsä pensaaseen ja vannoo liturgisesti yleisen asevelvollisuuden nimiin.

Se on hutera mantra. Jos asevelvollisuus keksittäisiin nyt, se ei menisi läpi, koska uhkakuvat ja sodankäynti ovat muuttuneet. Asevelvollisuus säilyy lähinnä tottumuksen ja perinteen vuoksi.

Kritiikki on hedelmätöntä ilman parempia vaihtoehtoja. Siispä mitä tilalle?

Asevelvollisuuden kannattajat ovat valitettavasti onnistuneet lanseeraaman ajatuksen, että ainoa vaihtoehto nykysysteemille olisi tolkuttoman kallis ”palkka-armeija” – ellei sitten haluta hörhöpasifismin hengessä takoa miekkoja auroiksi.

Ei se niin mene. ”Palkka-armeija” on ensinnäkin väärä termi. Se virittää mielikuvan epäisänmaallisesta ja vaarallisesta joukkiosta, joka tappaa rahasta. Muissa Euroopan maissa – jotka ovat luopuneet asevelvollisuudesta vanhentuneena puolustusratkaisuna – puhutaan ammattiarmeijoista. Eikä Suomessakaan nykyistä armeijan kantahenkilöstöä tituleerata palkkasotilaiksi.

Vaihtoehdot eivät edes ole asevelvollisuus tai puhdas ammattiarmeija. Vihreä miesliike on esittänyt armeijamallin, jonka perustana on vapaaehtoinen asepalvelus ja hyvin koulutetut ja varustetut joukot. Mallia voi kutsua vaikka puoliammattiarmeijaksi.

Vihreiden mallissa jokaisesta ikäluokasta, noin 60 000 miehestä ja naisesta, sotilaskoulutuksen kävisi vajaa 10 000. Tämä tuottaisi sen suuruisen reservin, että sille oikeasti riittäisi ajanmukaista varustusta ja se myös pystyttäisiin kertausharjoituksin pitämään taistelutaitoisena.

Ratkaisu olisi nykyiseen verrattuna kustannustehokas. Asevelvollisuusjärjestelmä on tuhlaileva, koska se kouluttaa vuosittain tuhansittain varusmiehiä, joille ei ole sijoitusta kriisiajan kokoonpanossa. Jos nämä nuoret pääsisivät aiemmin työn ja opiskelun syrjään kiinni, säästyviä varoja voisi käyttää kertausharjoituksiin ja materiaalihankintoihin.

Oma lukunsa on se, että miehille pakollinen asepalvelus on epätasa-arvoinen. Kutsunnat tulevat tasa-arvoa ajattelen pahaan aikaan.

Nuoriin istutetaan aikuisuuden kynnyksellä se asenne, että naiset ja miehet ovat perustavalla tavalla erilaisia. Asevelvollisuus opettaa ajattelemaan, että naisille ja miehille kuuluvat yhteiskunnassa eri laki ja eri tehtävät – jopa siinä määrin, että sukupuoleen perustuvasta velvollisuudesta kieltäytyminen tuo miehelle ehdotonta vankeutta. Asevelvollisuus uusintaa mieheyden militaristista roolivankilaa ja sellaista patavanhoillista sukupuolijärjestelmää, jonka purkamisesta hyötyisivät kaikki.

Nyt meidän on vaikea ymmärtää, että vielä 1970-luvun taitteessa homoseksuaalisuus oli rikos. Yhden sukupolven kuluttua tuntuu yhtä käsittämättömältä, että vielä tällä vuosituhannella Suomen vankiloissa istui ihmisiä sukupuolensa vuoksi tai heihin samasta syystä asennettiin nöyryyttäviä jalkapantoja.

Voimme tietysti olla aikaamme edellä. Yksi tapa on allekirjoittaa asevelvollisuutta vastustava kansalaisaloite.

Silloin ei parinkymmenen vuoden kuluttua hävetä ihan yhtä paljon.