Opettaja, 14/2016

Työkaveri jäi eläkkeelle. Oli läksiäispuheiden aika: ”Yleensä naiset eivät pysty abstraktiin ajatteluun, mutta sinä Ritva olet ollut poikkeus.”

No, eihän se tietenkään noin mennyt, ei olisi voinut mennä. Oikeasti kyse oli miespuolisen kollegan läksiäisistä ja lähtijää kiiteltiin siitä, että hän on harvinainen mies, koska hänellä on kyky empatiaan. Sitä ei miehillä yleensä ole.

Näin hyväksyviä nyökkäyksiä.

Opetushallituksessa osallistuin kokoukseen, jossa oli tarjolla vähän purtavaa. Puheenjohtaja ehdotti, että ei aloiteta vielä, paikalla kun on miehiäkin ja eivätkä miehet pysty tekemään kahta asiaa yhtä aikaa. Odotetaan, että sämpylät on syöty. Heh heh.

Voi vain kuvitella, mikä olisi ollut reaktio, jos tilaisuuden vetäjä olisi sanonut puhuvansa varmuuden vuoksi hitaasti, koska paikalla on naisia. Heko heko?

Mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Lukiolaisillekin näyttää menneen perille, että naiset ajattelevat kokonaisvaltaisesti molemmilla aivopuoliskoilla toisin kuin putkiaivoiset miehet. Miesten tunne-elämäkin on yksioikoisempaa.

Olen opettanut filosofiaa oppikirjasta, joka valistaa, että naisten moraali perustuu välittämiseen, miesten ”persoonattomiin sopimuksiin”. Psykologian kirjoista on voinut lukea, että miehet korostavat elämässä valtaa, naiset hyväntahtoisuutta. Naisen puhe on sitä paitsi kohteliaampaa ja tukea antavampaa kuin miehen puhe. Ja tietenkin se on tyttö, joka selittää hiukan hidasälyiselle pojalle, miten koulufysiikkaa voi soveltaa arjessa ja kuinka historiaa lähestytään ymmärtävällä otteella.

Pojat ovat selvästi useammin alisuoriutujia kuin tytöt, joten en näe poikien vähättelylle mitään erityistä tarvetta.

Olen aina ollut allerginen sovinismille, ja kahden tytön isänä se etoo aivan erityisesti. Mutta täsmälleen yhtä hölmöjä ne sukupuolikliseet ovat toisinkin päin.

Vaikkakin jostain syystä hyväksyttyjä.