Uusi Suomi, 29.3.2016

Lukioissa otetaan ensi syksynä käyttöön uusi tuntijako, joka pyrkii turvaamaan laajan yleissivistyksen. Se ei opetusministerille kelpaa.

Sanni Grahn-Laasosella on toisenlainen tavoite. Hän haluaa reaaliaineet vapaavalintaisiksi. Enää ei lukiossa tarvitsisi vaivata päätään vaikkapa historialla, yhteiskuntaopilla, psykologialla, biologialla tai maantieteellä, jos ei huvita.

Valinnaisuus halutaan aluksi ulottaa 50 kokeilulukioon. Lukioilla on aikaa ilmoittautua kokeiluun ensi viikon perjantaihin asti.

Valinnanvapaus kuulostaa kivalta, mutta Grahn-Laasosen umpimielisesti ajamassa mallissa ei ole järkeä.

Kokoomuksen suunnasta kuulemme usein ”pitää muistaa kolme pointtia” -retoriikkaa, joten mennään nyt samalla sapluunalla. Paitsi että kolme pointtia ei riitä, kun mietitään, kuinka päättömästä ideasta on kyse.

Ensimmäinen nurinkurisuus on se, että valinnanvapauden lisääminen tosiasiassa vähentää valinnanvapautta. Niin käy ainakin pienissä lukiossa. Monet kurssit eivät nimittäin toteudu, koska osallistujia on liian vähän. Tämä ajaa opiskelijat epävarmuuteen, kun koskaan ei tiedä, syntyykö jokin kurssi vai ei. Tilannetta voi yrittää paikata erilaisilla etä- ja verkko-opinnoilla, mutta ne eivät koskaan voi korvata lähiopetusta. Opettaminen on kontaktilaji.

Toinen ongelma seuraa edellisestä. Isojen kaupunkien suurissa lukioissa kurssit toteutuvat varmemmin kuin pienissä lukiossa, joten alueiden välinen eriarvoisuus kasvaa.

Kolmanneksi opintojen kapeutuminen sotii koko lukion ideaa vastaan. Lukion tehtävä on antaa monipuolista yleissivistystä. Sen sanoo jo lukiolaki, ja opintojen varhainen urautuminen on jotain aivan muuta kuin lain henki. On erikoista, että samalla kun puhutaan innokkaasti ilmiöpohjaisesta opiskelusta, oppiainerajojen ylittämisestä ja laajan ymmärryksen tärkeydestä, opintoja halutaan kaventaa ja yksipuolistaa.

Neljänneksi vapaavalintaisuus johtaa yhä sukupuolittuneempaan opiskeluun. Opinnot eriytyvät aiempaa selvemmin ja varhemmin tyttöjen ja poikien valinnoiksi. Tämä on vastoin kaikkia pyrkimyksiä oikaista ammattien sukupuolijakaumaa tasapainoisemmaksi. On hyvä, että kaikki tytöt lukevat lukiossa fysiikkaa ja kemiaa ja pojat psykologiaa. Rohkeana uudistuksena markkinoitu malli tarkoittaa itse asiassa paluuta menneen maailman matikka- vai kielilinja -lokerointiin.

Viides ongelma liittyy äskeiseen. Emme toivottavasti myöskään halua karikatyyrisiä insinöörejä, joille humanistiset aineet ovat vieraita, emmekä liioin humanisteja, jotka ovat pihalla luonnontieteistä. Tulevaisuuden työelämä vaatii monialaista sivistystä ja ymmärrystä. Kuppikuntia ja kuplia on muutenkin riittävästi, heimoutumista ei pidä ruokkia yhtään enempää.

Kuudenneksi: yhteisöllisyys vähenee, jos opiskelijat menevät omia polkujaan. Se on iso inhimillinen vahinko, sillä omaksi koettu porukka ja hyvä ryhmähenki ovat tärkeitä nuorten hyvinvoinnille.

Seitsemäs ongelma syntyy psykologiasta ja filosofiasta, joita ei opiskella peruskoulussa lainkaan. Jos ne olisivat vapaaehtoisia, niitä valittaisiin – tai lähinnä jätettäisiin valitsematta – puhtaasti mielikuvien pohjalta. Niitä riittää: ”filosofia on jotain kummallista ja vaikeaa”, ”psykologia sopii tytöille, jotka haluavat pohtia omia mielenoikkujaan…”. Mikään opinto-ohjaus ei pysty avaamaan esimerkiksi filosofian luonnetta; sitä pitää opiskella ymmärtääkseen, mistä on kysymys. Valinnaismalli johtaisikin käytännössä siihen, että filosofia kuihtuisi lukioista.

Kahdeksas vahinko juontaa edellisestä. Opetusministerin omin sanoin ”yleissivistykseen kuuluu kyky ajatella monipuolisesti, hahmottaa kokonaisuuksia ja havaita asioiden yhteyksiä”. Juuri tähän filosofia valmentaa. Uusissa opetussuunnitelmissa filosofian ykköskurssissa painottuvat argumentointi- ja ajattelutaidot. Kun katsoo nettikeskusteluja ja yhteiskunnallista ilmapiiriä yleisemminkin, juuri tällaisesta kurssista olisi kaikille korvaamatonta hyötyä. Kova menetys on sekin, että opetusministerin malli näivettää arvo- ja moraalipohdinnat lukioista.

Yhdeksänneksi: psykologian peruskurssilla tarkastellaan muun muassa opiskelutaitoja ja omaa oppimista. Tämä kurssi olisikin kaikkien syytä käydä lukion aluksi. Vapaavalintaisessa mallissa se menee monelta ohi – ehkä juuri niiltä, jotka sitä eniten tarvitsisivat.

Kymmenenneksi: julkisesta keskustelusta saa helposti kuvan, että nykylukio olisi pakkopullaa vailla valinnaisuutta. Tosiasiassa jo nyt noin kolmannes lukion oppimäärästä koostuu vapaavalintaisista kursseista, mikä on hyväksi havaittu määrä.

Nyt loppuivat sormet, mutta mennään eteenpäin.

Yhdenneksitoista: jos reaaliaineet ovat valinnaisia, opintielle syntyy umpikujia ”väärien” valintojen vuoksi. Tutkitusti ani harva 16-vuotias tietää, mille alalle aikoo myöhemmin hakeutua, ja lukioaikaiset valinnat voivat sulkea katalasti ovia jatko-opinnoilta. Jokainen voi muistella omien lukioaikojensa alkua: kuinka selvät mahtoivat tulevaisuudensuunnitelmat olla?

Kahdenneksitoista: vapaaehtoismallissa käytännön koulunpito menee hankalaksi, kun ei etukäteen tiedetä, minkä aineen opettajia tarvitaan milloinkin ja kuinka paljon, ja miten lukujärjestykset pitäisi laatia. Äärimmäinen valinnanvapaus johtaa myös epäterveeseen kilpailuun opettajien kesken opiskelijoiden suosiosta.

Kolmanneksitoista: vaikka Grahn-Laasonen vannoo mahdollisimman suuren valinnanvapauden nimiin, vapaus koskee epäjohdonmukaisesti vain reaaliaineita. Miksei saman tien säädetä vapaaehtoisiksi myös matematiikkaa ja englantia? Miksi juuri reaaliaineet pannaan tappelemaan keskenään? Sitä paitsi kaikki reaaliaineetkaan eivät ole kokeilussa vapaaehtoisia, kaksi kun jää pakollisiksi: uskonto ja terveystieto. Toisin sanoen Grahn-Laasosen mallissa kenenkään ei tarvitse opiskella historiaa tai yhteiskuntaoppia, mutta uskontoa pitää. Asetelma on absurdi.

Neljänneksitoista: edellä sanotun valossa ei olekaan ihme, että niin lukiolaiset itse kuin opettajatkin vastustavat valinnaisuuden lisäämistä. Kun asiasta äskettäin äänestettiin Järvenpään lukiossa, opiskelijoista 254 äänesti Grahn-Laasosen mallia vastaan, vain 53 puolesta. Ja kun tuntijaon vapaaehtoismalli oli esillä edellisen hallituksen aikana, lausunnonantajien selvä enemmistö vastusti sitä.

Viidestoista pointti olkoon se, että kokeilun ajankohta on mahdollisimman väärä. Nyt on juuri saatu pitkän väännön jälkeen aikaiseksi uudet hyvät opetussuunnitelmat ja tuntijako, jotka tulevat kohta käyttöön. Olisi viisasta kokeilla niitä ennen kuin syöksytään uusiin kokeiluihin.

Mutta eikö kuitenkin voi ajatella, että kokeillaan nyt sitä valinnaisuutta niin sittenpähän näkee, toimiiko se vai ei?

Valitettavasti tälläkään ei voi kokeilua perustella. Kokeilulukioissa nimittäin opiskelijat voivat valita, opiskelevatko he vahvistetun yleissivistävän opetussuunnitelman mukaan vai osallistuvatko kokeiluun. Niinpä kokeilu ei anna kelvollista tietoa siitä, kuinka pahasti valinnanvapaus näivettää eri aineita.

Miksi ihmeessä sitten jotain noin pöhköä mallia ajetaan kuin käärmettä pyssyyn, sille kun ei löydy järkiperusteita eivätkä sen kannattajat pysty vastaamaan kritiikkiin?

Siitä yksinkertaisesta syystä, että kokoomuksen grahnlaasoset haluavat lukioista lähinnä valmennuskeskuksia yliopistojen pääsykokeisiin; resursseja ei haluta tuhlata laaja-alaiseen yleissivistykseen – jota muuten huvittavasti kutsutaan ”sirpaleisuudeksi”.

Taustalla on, jälleen kerran, lyhyen kantaman taloudellinen hyötyajattelu. Yleissivistyksellä ei ole juuri sijaa, vaikka tämä aika huutaa sitä, että meillä on ymmärrystä historiasta ja yhteiskunnasta ja pystymme erottamaan perustellut väitteet huuhaasta ja mielipiteen tiedosta, osaamme pohtia oikeaa ja väärää ja argumentoida ja ajatella kriittisesti. Lukion tehtävä on kasvattaa maailmankatsomuksellista vastustuskykyä ääri-ilmiötä kohtaan ja tukea nuorten maailmankuvan tasapainoista muotoutumista.

Vetoan Suomen lukioihin. Älkää lähtekö Grahn-Laasosen hölmöilyyn mukaan.