Helsingin Sanomat, 13.7.2013

Aistin kysymyksessä huolta: ”Vietättekö te kesän Helsingissä, pienten lasten kanssa?”

Vastaukseni oli häpeämätön kyllä. Välillä pyörähdämme Järvi-Suomessa ja vähän ulkomaillakin, mutta enimmäkseen olemme uskollisia kotikulmille. Luontoääneksi minulle riittää ratikan kirskahdus Sörnäisissä.

Helsinki on mainio lomakaupunki. Mikä voisi olla hellepäivänä parempi paikka kuin Pihlajasaari? Vakikävijän tosin valtaa koominen omistusharha, ja viimeistään juhannuksena iskee närkästys: mitä nuo tekevät meidän saarellamme?

Turistioppaan ulkopuolelta löytyy myös varjo-Helsinki.

Lapsena minua kiehtoivat salaperäiset tunnelit, kellarit ja autiotalot, viisikkomeininki siis. Haluan edelleen uskoa, että Suomenlinnasta kulkee ikivanha salainen tunneli mantereelle. Ei haittaa, että tarkistin niin kaupungilta kuin puolustusvoimilta: ei sellaista ole.

Ovat erehtyneet ennenkin.

Tunnelin suuaukon etsiminen kuusivuotiaan kanssa tuo kummasti jännitystä kesäpäivään. Merellinen seikkailu raunioilla hakkaa mennen tullen itikansyöttinä lusimisen kesämökillä.

Kummitustaloista saa kesänviettoon lisäpotkua. Espoossa Skatantiellä – tämän verran voi stadilainen joustaa – on ränsistynyt iso huvila. Kovin lähelle en lasten kanssa uskaltanut. Emme pelänneet omistajaa emmekä vartijoita vaan kummituksia. Voittaa muuten kevyesti jukujukulandiat, joissa ei jännitä kuin se, riittävätkö rahat.

Mikähän tuonkin komean talon tarina lienee? Hyvä omistaja: jos tunnistit paikan, olisi mahtavaa, jos ottaisit yhteyttä ja valottaisit vähän. Mutta ei haudan takaa, kiitos.

Samalla reissulla voi käydä Espoon taidemuseossa tutustumassa Futuro-taloon ja iloita siitä, että tulevaisuutta ei tullutkaan.

Menneeseen taas pääsee rämpimällä kauan sitten autiotuneen huvilayhdyskunnan raunioille Laajasalossa.

Jos kaipaa turvallista turistitunnelmaa, voi sukeltaa Senaatintorin kielimereen.

Hienoja uimarantoja, viihtyisiä kahviloita, kaupunkifestareita, kirppareita – Helsingistä eivät puutu kuin itikat. Paitsi että niitäkin on riittävästi.