Metro, 11.5.2006

Julkisessa liikenteessä on kuluvana keväänä pyritty nollatoleranssiin: juopot ja muut örveltäjät ulos. Lehdet ovat projektia kiitelleet, niska-perse–otteella pellolle heitetyt syrjäytyneet sen sijaan eivät juuri ole ymmärrystä saaneet. Kuvaavaa on, että maan suurimman lehden kolumnisti pitää pultsareita vastenmielisenä porukkana ja kysyy retorisesti, pitäisikö ratikoita terrorisoivia spurguja vielä sääliä.

Tasa-arvokeskustelussa puhutaan lasikatosta, kun viitataan rakenteisiin, jotka työelämässä estävät naisia nousemasta johtopaikoille. Yhteiskunnan pohjakerrosten sukupuolijakauman valossa voisi vastaavasti puhua lasilattiasta, naisia suojelevista kulttuurisista rakenteista, jotka estävät putoamasta pahnanpohjimmaisiksi.

Miesten jalkojen alla ei lasilattiaa näytä olevan, niin miesvoittoista on suomalainen kurjalisto. Nykyisessä naisasiavetoisessa mediailmapiirissä miehinen huono-osaisuus ei kuitenkaan politisoidu, vaan aiheuttaa lähinnä moraalisen närkästyksen. Miesenemmistöisyys yhteiskunnan yläportailla on tasa-arvokysymys, kuraportaan miesvoittoisuus ei ole.

Keskustelun äänilaji olisi toinen, jos ratikat ja metrot olisivat naispuolisen syrjäytyneistön kansoittamia.

Joskus kahta päällisin puolin irrallista keskustelua rinnastamalla voi kehkeytyä huimia asetelmia. Samalla kun riemuitaan siitä, että desperadojengiä lakaistaan pois silmistä, käydään jälleen verokeskustelua. Hetken jo toivoin, että taannoisesta varallisuusveron poistamisesta ja ylimääräisen megapotin jakamisesta superrikkaille olisi edes se hyöty, että hyväosaisten verovalitus olisi hetkeksi laantunut.

Turha toivo. Nyt verokapinan päämaalina ovat perintövero ja progressiivinen tulovero. Onhan se epistä, jos valtio vie pienen siivun vaivoin peritystä, huippuarvoon suhdanteiden ansiosta nousseesta asuntovarallisuudesta. Ja epistä on, että kymppitonnin palkasta joutuu maksamaan suhteellisesti enemmän veroa kuin kahden tonnin liksasta. Tasavero kehiin! Perintövero pois!

Ehdotetut veroreformit tekisivät hurjan loven verotuloihin, vaan mitäpä tuosta. Tulo- ja varallisuuserojen kasvuakaan ei viime aikoina ole pidetty ongelmana: jos rikkaat rikastuvat mutta köyhä ei köyhdy, mistä kiikastaa? Rikkaiden palkitseminenhan on piristysruiske kansantaloudelle ja kilpailukyvylle, ja kyllä siinä köyhätkin hyötyvät hyvinvoinnin läikkyessä välillisesti heidänkin risukasoihinsa.

Se nyt vain ei mene näin. Jos verouudistusten myötä valtion ja kuntien tulopohja pettää, pettää sosiaaliturvakin. Toiseksi köyhyys on pitkälti suhteellista, ja kun tuloerot kasvavat, kasvaa aina suhteellinen, kokemuspohjainen köyhyyskin. Varakkaiden saama ylimääräinen euro sitä paitsi kulkeutuu herkästi suomalaisen yhteishyvän ulottumattomiin siinä missä varattoman lantti menee tehokkaasti kotomaan taloutta pyörittämään.

Ajan oloon kestävintä julkisten paikkojen siistimistä olisi voimavarojen käyttäminen köyhyyden ja asunnottomuuden poistamiseen, vapautuvien vankien tukemiseen ja resurssipulasta kärsivään mielenterveystyöhön. Hyväosaisia voisi lohduttaa samalla leivänmururetoriikalla, jolla alimpia tuloluokkia on lepytelty: köyhät tästä nyt vähän hyötyvät, mutta kyllä siinä välillisesti tippuu murusia teillekin, vaikkapa parempana yhteiskuntarauhana.

Onhan se kivempi, että voi vapaasti käydä kauppakeskuksissakin ilman sisälle änkeytyneitä asunnottomia häiriköitä ja muita spurguterroristeja.