Metro, 11.4.2006

Kovastipa ovat saaneet opettajat huomiota lehdissä viime viikkoina, eikä nyt ole kannettu huolta siitä, miten saisi murrosikäisen Joni-Petterin opiskelemaan innokkaammin ruotsia.

”Opettaja häipyi kesken tunnin, oppilas hakattiin.” ”Opettajien salattu suhde johti surmaan.” ”Opettaja yllytti joukkopahoinpitelyyn.” ”Opettaja heitti oppilasta veitsellä.” Ehkä kuvaavin otsikko on kuitenkin muutaman kuukauden takaa: ”Opettaja riehui samuraimiekoilla.”

Lukijalle syntyy välittömästi hyytävä mielikuva, jossa joukko kirkassilmäisiä koululaisia vapisee luokkahuoneen takanurkassa raivopäisen opettajakörilään huitoessa miekoilla pienokaisten silmien edessä. ”Jos ei meininki muutu, niin…!”

Jutusta paljastui sittemmin, että kahina sattui aamuyöllä eikä miekkamies muutenkaan enää toiminut opettajana. Vaikea kuvitella, että entisen postinkantajan kännisekoilut otsikoitaisiin koko postilaitosta leimaavasti. Kansankynttilyys koetaan niin vahvaksi ja kattavaksi rooliksi, että opettaja taitaa olla opettaja missä ikinä nyt onkaan.

Opettaja ei itse asiassa ole vain yksi ammatti vaan melkoisen monta ammattia. Tavallinen yläkoulun lehtori joutuu normaalin työpäivän aikana hyvinkin kaivamaan itsestään esiin sosiaalityöntekijää, perheneuvojaa, järjestysmiestä, kuraattoria, psykologia, pappia, äitiä, isää ja stand up -koomikkoa ja sitten tietysti sitä fyysikkoa ja kemistiä, joka selittää Newtonin lait ja havainnollistaa katalyytin vaikutusta reaktionopeuteen.

Ja kun homma toimii, eipä sitä tarvitse erikseen missään mainita.

Tein pientä päässälaskua: joka arkipäivä Suomessa pidetään pelkästään yläkoulun oppitunteja lähemmäs 30 000 ja näillä tunneilla istuu kutakuinkin koko ikäluokka tulevista ministereistä metroasemahuligaaneihin. ”Opettaja poltti päreensä” -päivittelyiden sijasta sopisi pikemminkin ihmetellä, miten harvoin opettajat sittenkin menettävät hermonsa ja kuinka hyvin he skandaaleja haistelevan kohumedian, kriittisten oppilaiden ja heidän vanhempiensa valvonnan alla työstään selviävät.

Opettajan ammatti on sikälikin erikoinen, että kaikki tuntuvat olevan sen asiantuntijoita. Yleisönosastoissa käydään jatkuvaa keskustelua oikeista opetusmenetelmistä ja oppilaiden vanhemmat neuvovat omien koulukokemustensa pohjalta, miten heidän lastaan ei ainakaan saisi opettaa. Kun poliitikko puhuu telkkarissa tarzan-englantia, yleisönosasto löytää nopeasti sylttytehtaan: mitähän niille siellä koulussa oikein opetetaan?

Opettajan kestorooli edellyttää, että hänen pitäisi olla aina tavoitettavissa ja valmis käymään iltamyöhään tunnin keskustelun ongelmaoppilaan vanhemman kanssa. Ja mitä opettajakollegojani tunnen, eipä kenelläkään ole siitä halua ja sydäntä kieltäytyä, ja hyvä niin.

Joskus vain soisi otsikoihin nousevan senkin, millä korvauksella opettajat työtään tekevät. Ainakin yksityiskouluissa nuoren lehtorin palkka jää reippaasti alle kahden tuhannen euron, vaikka kuinka olisivat akateemiset maisteritutkinnot ja kasvatustieteet auskultointeineen suoritettuina ja työjärjestyksessä täydet viikkotunnit. Reilun tonnin nettopalkka tuntuu esimerkiksi Helsingin vuokratasoa ajatellen melkoisen jälkijättöiseltä varsinkin jos tosiaan katsotaan, että ammattiin kuuluu ympärivuorokautinen roolinkanto.

Miksihän sitten tämänkin mäkätyksen valossa haluan itse jatkaa opettajana? Siitä yksinkertaisesta syystä, että se on hienoin ammatti minkä tiedän.