Kiitos 2015-2019

Uusi Suomi, 16.4.2019

Vaalit on pidetty ja kansa puhunut. Siispä pulinat pois – tai ei aivan: on syytä kiittää varsinkin jatkosta pudonneita työstä, jonka ovat tehneet.

Mielessä on käynyt usein, että kansanedustajan työ ei liene leppoisimmasta päästä. Itse toimin lukiossa opettajana, ja jos homma menisi kuin eduskunnassa, se tarkoittaisi suunnilleen seuraavaa.

Opettajainhuone olisi jaettu kahtia. Toinen puoli yrittää koko ajan keksiä, missä toinen puoli on mokannut: ”Opetuksen taso on ollut surkea, sen näkee sokea Reettakin. Varsinkin lehtori Koistinen on toiminnallaan tehnyt kaikkensa, että suomalainen koululaitos tuhoutuisi.” Lyttääminen televisioidaan ja lähetetään suorana, pirullisimmat kommentit pääsevät iltauutisiin.

Ei riitä, että opettajat sättivät toisiaan. Isojen lehtien kolumnistit, pääkirjoitukset ja skandaalisivut olisivat herkeämättä kimpussa. Pienetkin rikkeet ovat luupin alla. ”Lehtori Virtanen söi vuonna 2015 ruokalassa kolme kertaa nakkikeittoa ilman ruokalippua.” Ja valtamedia on tietty lievimmästä päästä: sosiaalisen median törky äityisi tappouhkauksiksi asti. 

Neljän vuoden välein työsuhde pannaan katkolle ja kaikkien pitää hakea omaa työtään. Opiskelijat saisivat äänestää uuden opettajakunnan. Ilmapiiri kiristyisi, kun maikat yrittäisivät entistäkin kärkkäämmin osoittaa, että kollega ei ole onnistunut työssään. Opettajat värjöttelisivät kadunkulmissa jakamassa opiskelijoille karkkia ja käyttäisivät säästönsä mainoksiin, joissa vakuuttelevat osaavansa hommansa. 

Sitten jännätään tuloksia, jotka olisivat julkisia kuvan kera. Ei voi mitään, viimeisten neljän vuoden ajan filosofian kurssit eivät selvästi vakuuttaneet, ulos. Somesta voi lukea, että ihan oikein kun sekin homo sai kenkää.

Minulla on ollut ilo tutustua vuosien varrella joihinkin kansanedustajiin. Sen sijaan ei ole ilo nähdä, mitä putoaminen eduskunnasta tarkoittaa. Viestit ovat karuja: outo olo, juuri nyt ei näe eteenpäin, voimat on lopussa. Laitan kaikki somekanavat kiinni.

Mutta myös: tästä selvitään, tuntuu jopa helpottavalta, kiitos tuesta.

Ei, en tarkoita että median pitäisi lakata kritisoimasta politikkoja, ei saisi olla hallitusta ja oppositiota tai kansanedustajat pitäisi valita työhön eliniäksi. Tarkoitanpa vain, että voisimme vaikka näinä päivinä osoittaa vähän myötätuntoa ja kiitollisuutta niitä ihmisiä kohtaan – puolueeseen, ikään ja sukupuoleen katsomatta – jotka oman arvomaailmansa pohjalta kai kuitenkin ovat yrittäneet tehdä parhaansa maan hyväksi, joskus jaksamisen äärirajoilla, mutta äänet eivät riittäneet jatkoon.

Voidaan olla perustellusti eri mieltä siitä, mitä Suomi nyt eniten tarvitsee, mutta yksi asia on varma: ei ainakaan vahingoniloa.