Helsingin Sanomat, 21.9.2013

”Sossurahat pois lusmuilta, menisivät töihin.” Telsussa pyörivä sarja syrjäytyneistä nuorista on kirvoittanut tuttavapiirissä kipakoita kommentteja. Erään isohkon kaupungin johtaja valitti, ettei huvita maksaa veroja, jos rahaa käytetään siihen, että joku seilaa huvikseen työttömyyden, opiskelun ja työnteon välillä.

Kokkarinuorten äskettäiset teesit sopivat ajan henkeen. Perusviesti on selvä: jokainen on oman onnensa seppä, ja reppanoita hyysätään liikaa.

Minun kai pitäisi pystyä komppaamaan uusoikeistolaisia avauksia, olenhan korkeakoulutettu ja keskiarvoa paremmin tienaava, Helsingin kantakaupungissa asuva valkoinen heteromies. Upseerin poika Kruununhaasta.

Vaan kun ei. Ja tässä kohtaa mieleeni tulee eräs aita. Se sijaitsee Tokoinrannassa ja erottaa leikkipuiston nurmikosta, jolla laitapuolen tallaajat loikoilevat. Käyn lasten kanssa puistossa usein.

Elämä on valintoja, vastuuta ja vapautta, aivan totta. Mutta se on myös sairauksia, konkursseja, turvatonta lapsuutta, henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Paljon tulee pyytämättä ja tilaamatta. Kokkarinuorten mainostama mahdollisuuksien tasa-arvo on utopia, paljon epärealistisempi kuin Marxin parjatut näkemykset.

Mielessä on käynyt usein, kuinka pienestä on saattanut olla kiinni, kummalla puolen aitaa olen.

Aita ei ole muuri. Sellaisia tuulia voi sattua kohdalle, että se kaatuu.

Kolmekymppisenä elin peruspäivärahalla, asumistuella ja toimeentulotuella. Ei ammattia, ei töitä. Vähän sama meininki kuin telkkarin syrjäytyneillä siis.

Kun pysähdyn autolla Kurvin liikennevaloihin, joissa paikallinen desperado heristää luokkatietoisesti nyrkkiään, tekisi mieli avata ikkuna ja sanoa: jospa tietäisit.

Laitapuolen kulkija on metka käsite. Laidassa nimittäin vaeltavat varoista riippumatta myös ne, jotka ovat kadottaneet ymmärryksen siitä, mitä kutsutaan elämäksi ja sen oikuiksi. Syrjäytyä voi kokoomusnuorten kokkareille.

Siitä olen kokkarikansan kanssa samaa mieltä, että yhteiskunnassa on sijansa itsekkyydelle. Varsinkin sellaisen itsekkyyden toivotan tervetulleeksi, joka ihan oman edun vuoksi vaatii, että köyhistä ja päihdeongelmaisista pidetään huolta, eikä heikon anneta särkyä.

Se kun voit seuraavaksi olla sinä.