Metro, 9.3.2009

Opiskelija paiskasi kouraani dvd:n ja pyysi katsomaan, halusi kuulla opettajan mielipiteen. Levykkeen päällä luki ”Zeitgeist”.

Amerikkalainen leffa tarjosi ärhäkkää uskontokritiikkiä ja pari hurjaa salaliittoteoriaa WTC-tornien räjäyttämisestä alkaen.

Ja se mielipiteeni? En ole koskaan ymmärtänyt vainoharhaista viehtymystä älyvapaisiin salaliittoteorioihin, ja olipa siinä uskontoanalyysissakin hiomisen varaa. Silti leffa ravisteli, ei tosin tarkoitetusti.

Kuulun niihin, jotka usein häpeällisesti vaihtavat kanavaa, kun uutiset tuuppaavat olohuoneeseen nälkään kuolevia lapsia ja muuta katastrofikuvastoa.

Zeitgeist räväytti silmien eteen ilman ennakkovaroitusta muutaman sekunnin pätkän, jossa ilmeisesti näkyy äiti ja kaksi lasta. Äiti makaa lasten välissä kuolleena maassa, arvatenkin sotilaiden ampumana. Toinen tytöistä itkee hysteerisesti kameralle ja kääntyy sitten katsomaan äitiä. Tiedä sitten, miksi kaikesta näkemästäni sotauutisoinnista juuri tuo näky tatuoitui verkkokalvolle, mutta niin kävi.

Seuraavaksi ajatus siirtyy pitkään kuplineeseen maahanmuuttokritiikkiin. Ajankohtaisen Kakkosen keskusteluillassa kansalaisaktivisti Juha Mäki-Ketelä sanoi sen usein esitetyn näkemyksen, että kriisialueilta hakeutuu maahamme ihan vääriä ihmisiä. ”Meille tulee pääsääntöisesti asekuntoisia miehiä, miksi?” Tätähän on kuultu: eikös niiden miesten kuuluisi olla sotimassa?

Ei kuulu. Asevelvollinen nuori mies on siviili, jolle on määrätty kivääri kouraan. Jos järjettömään sotaan pakotettu sotilas onnistuu pakenemaan aggressiivista hirmuhallintoa, hänelle kuuluu turvapaikka siinä kuin muille vainotuille. Mitä enemmän nuoret miehet havahtuvat asevelvollisuuden ja sotien mielettömyyteen, sitä vähemmän maailmassa on lapsia itkemässä tapettujen vanhempiensa vieressä.

Voimme väitellä (ja väitelty on) sanojen pakolainen, siirtolainen ja työperäinen maahanmuuttaja sisällöistä. Voimme käydä asiallista keskustelua (tätä on ollut vähemmän) siitä, mitkä ovat viisimiljoonaisen kansan rahkeet ottaa turvapaikanhakijoita vastaan.

Mutta aivan selvää pitäisi olla, että Suomen velvollisuus sivistysmaana on resurssien mukaan tarjota turvapaikka niille naisille, miehille ja lapsille, joilla on maailmalla oikea hätä. Kun hätä on suurin, tuntuu apu olevan liian kaukana.