Metro, 2.6.2008

Tai sitten ei. Onneksi en ole poliitikko. Tiettyjä asioita ei poliitikko voi sanoa ääneen, mutta rivipulliaiset voivat. Kuten sen, että kansanäänestysten vaatiminen on toisinaan pelkkää noloa ja laskelmoivaa populismia.

Monet halusivat taannoin Euroopan perustuslain hyväksymisestä suoran kansanäänestyksen. Sen verran pitkältä ja kimurantilta lakiluonnos haiskahti, että minä ainakin olisin tuntenut itseni kädettömäksi äänestyskopin kyllä/ei-valikon edessä.

Se ei olisi ollut demokratian vaan diletantismin juhlaa.

Kevään mittaan tuli välillä katsottua suomalaisten yleistietoutta kartoittanutta Kuudes aisti -ohjelmaa, joka täräytti ruutuun tyrmääviä prosentteja. Enemmistö meistä ei tiedä, mitä ministeripostia hoitaa Jyrki Katainen, millä vuosikymmenellä Vanha ylioppilastalo vallattiin tai kuka kokosi Kalevalan.

Muutenkin tuntuu olevan yleistieto iloisesti hukassa. Hei Vennamon Veikko, kuuluuko ylös, väärässä olit: ei me tiedetä mitään! Koskaan ei ohjelman päättävä Broadcastersin tunnarinauru ole leikannut ilmaa yhtä ivallisesti kuin näiden gallupien jälkeen.

Toisaalta mitä väliä? Ei kai mitään, ellei vallalla olisi vastuunvälttelyn kulttuuri, joka saa poliitikot lymyilemään vaikeissa päätöksissä gallupien takana.

Samalla kun kyselyt kertoivat, että suuri osa meistä ei tiedä milloin Suomi itsenäistyi, vappupuhujat keräilivät irtopisteitä toivomalla tärkeistä turvallisuuspoliittisista linjauksista kansanäänestyksiä. Ja kun yksi aloittaa, muiden on vähän pakko peesata.

Jos pelottavan moni meistä veikkaa maan itsenäistyneen vasta sotien jälkeen ja kiinnostus EU:ta kohtaan on sitä luokkaa, ettemme tiedä nimeltä yhtäkään suomalaista euroedustajaa, miten juuri ulkopolitiikan monimutkaisiin valintoihin saisi kansanäänestyksillä parhaat ratkaisut?

Kansanäänestykset ovat joskus paikallaan. EU:hun liittyminen oli kansallisen identiteetin kannalta niin iso kysymys, ettei sellaista voi jättää pelkän eduskunnan päätettäväksi. Pressanvaali sopii suoraksi ilman valitsijamiesten kähmintää. Kuntaliitoksissa suora kansanvalta ratkaiskoon, ja sitä rataa.

Mutta kansanäänestyksen vaatiminen vaikka nyt energia- tai turvallisuuspolitiikan linjauksista henkii arveluttavaa pölhöpopulismia. Jos kerran emme vaivaudu ottamaan perusasioista selvää, on turha kitistä siitä, että parasta turvallisuuspolitiikkaa on edustuksellinen demokratia.