Metro, 5.5.2008

En ole koskaan pitänyt sunnuntaista. Se on oikeastaan kummallista, koska nautin joutilaisuudesta. Kavahdan kiirettä, suorittamista ja tehokkuutta: jos valita pitää, olen vapaa-aika-, en työihminen.

Suomeksi sanottuna laiska.

Mutta sunnuntait eivät vain nappaa. Pitkän vapun perään lusitun sunnuntain jälkeen perusmaanantaita arvostaa aivan erityisesti.

Sunnuntai-iltapäivät tapaavat veltostua omituiseksi pitkäveteisyydeksi. Ne täyttyvät voimattomasta odotuksesta. Hiljaisilta ja pölyisiltä kaduilta eivät puutu kuin tuulessa pyörivät preeriapallot.

Kersana muistan sunnuntaiahdistuksen johtuneen edessä häilyvästä kouluviikosta. Lauantain ja sunnuntain välinen yö seisoi vielä turvallisena suojamuurina tulevan viikon koettelumuksia vastaan, mutta sunnuntaina uimaopetus ja ruotsintunnit tulivat jo iholle.

Myöhemmin olen huomannut sunnuntain ruoppaavan synkkää energiaansa menneestä; siitä, mikä on tullut tehtyä pieleen, ja varsinkin siitä, mitä ei ole tullut tehtyä ollenkaan.

Sunnuntai on köyhän miehen aamuyö. Pikkutuntien tavoin sillä on ankarat kertoimensa, joilla se paisuttaa arkisen päiväpersoonan pieniksi tietämät huolet tarpeettoman isoiksi.

Sunnuntailta ja aamuyöltä puuttuu suhteellisuudentaju.

Joskus yritin elävöittää pyhäpäivän yksinäisiä tunteja seurallisella toiminnalla, mutta se tuntui keinotekoiselta. Ei voi mitään, kavereiden naamasta paistoi sunnuntai, ja bänditreeneissäkin soi molli.

Jos maanantai olisi ihminen, se olisi kevään ylioppilas. Jos sunnuntai olisi ihminen, se olisi yksinäinen vanhus.

Mieleen hiipii hyytävä ajatus. Entä jos eläkevuodet jossain tulevaisuudessa karahtavat sunnuntaiksi? Tämän ikäiselle elämä tuonee vielä monet käänteet, ja pakka menee useasti uusiksi. Mutta jospa vanhuusaika jämähtää kestosunnuntaiksi, jonka tunnelman sanelevat aiemmat väärät valinnat? Miksi en aloittanut eläkesäästämistä ajoissa? Olenko juuri nyt rikospaikalla? Ja heittäytyäkseni psykologisemmaksi: entä jos sunnuntaikurjuus viikon loppumisineen ilmentää viime kädessä eroahdistusta ja kuolemanpelkoa?

Mutta koetetaanpa olla positiivisia, kevät ja kaikki. Sunnuntai on ihmeellinen päivä pystyessään siihen, mihin mikään muu ei. Pelkällä jylhällä olemassaolollaan se antaa arkeen ja rutiineihin kummaa hohtoa.

Sunnuntai on viikon tärkein päivä. Älkää rikkoko sen ankeaa rauhaa.