Uusi Suomi, 5.2.2020
En halua olla ilkeä. Mutta sisäinen argumenttipoliisi nostaa päätään, kun merkittävässä asemassa oleva vaikuttaja laukoo päättömyyksiä.
Naisten ja miesten tasa-arvo tuntuu olevan liian vaikea ajatus niin poliitikoille kuin toimittajille ainakin silloin, kun puhutaan asevelvollisuudesta.
Tai eihän siitä juuri puhuta. Poliitikot leikkivät mykkäkoulua, vaikka kyseessä on Suomen selvin tasa-arvorikkomus. Ja mikäpä on leikkiessä, kun toimittajat ovat tältä osin luopuneet tehtävästään vallan vahtikoirina eivätkä häiritse päättäjiä kiusallisilla kysymyksillä – Ylen Marja Sannikkaa lukuun ottamatta.
Se, että naisilla ja miehillä on eri laki, on 2000-luvun länsimaisessa demokratiassa tietysti käsittämätöntä. Mutta sitäkin enemmän hämmästyttää, kuinka kajahtaneita kommentteja saamme kuulla silloin harvoin, kun poliitikot ja muut vaikuttajamme asiasta jotain suostuvat lausahtamaan.
Vuosikaudet olen seurannut tätä kituliasta ja vaivaannuttavan epä-älyllistä keskustelua. Nyt on aika rankata matkan varrella vastaan tulleet logiikan kukkaset järjettömyysjärjestykseen. Aloitamme kevyemmästä päästä ja siirrymme hiljalleen kohti pahimpia sammakoita.
10. Lakia voisi korjata niin, että määrätään asevelvollisuus myös naisille.
Näin on järkeillyt muiden muassa Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne, jonka mukaan naisten asevelvollisuus on ”itsestäänselvyys”.
Lausunnon hölmöyttä lieventää hiukan se, että sukupuoleen sidottu velvollisuus sentään ymmärretään tasa-arvorikkomukseksi, mutta raskauttavaa on, kuinka tolloa ratkaisua tarjotaan tilalle.
Jo nyt varusmiehiä koulutetaan liikaa: kertausharjoituksia voidaan järjestää vain pienelle osalle reserviläisistä eikä tosipaikan tullen kaikille riittäisi ajanmukaista varustusta. Yleinen koko ikäluokan asevelvollisuus tulisi erittäin kalliiksi, ja se aivan turhaan viivyttäisi naisten pääsyä opintoihin ja työelämään.
Mitään maanpuolustuksellista tai muuta yhteiskunnallista tarvetta tällaiselle järjestelylle ei ole, ja koko ajattelutapa on pielessä. Jos ihmisryhmää A syrjitään, yhdenvertaisuutta ei pidä hakea niin, että laajennetaan huono kohtelu myös joukkoon B.
9. ”Yhteiskunnassa on varmasti suurempiakin tasa-arvo-ongelmia kuin vain miehiä koskeva pakollinen palvelus.”
Tämän hökäisi puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk). Lausunto on lyhyt, mutta siihen mahtuu kaksi virhettä.
Ensinnäkin suurempaa tasa-arvo-ongelmaa on vaikea keksiä.
Toiseksi vaikka sellaisen keksisimme, se ei ole käypä peruste sivuuttaa tämä nimenomainen ongelma. Muutenhan voisimme aina ratkoa vain yhtä yhteiskunnallista epäkohtaa, sitä kaikkein suurinta. Huumeiden käyttöön ei pidä puuttua, koska tupakointi on isompi kansanterveydellinen ongelma, eikä siihenkään, koska viina kylvää enemmän tuhoa, ja sitä rataa. Outoa ajatuksenjuoksua poliitikolta.
Viime aikoina Kaikkonen on väläyttänyt naisille velvollisuutta omaan lyhyeen kansalaispalvelukseen, joka ilmeisesti olisi kielletty miehiltä.
Tällainen onneton ja maailmanmitassa ainutlaatuinen sukupuoli-apartheid takoisi entistäkin lujemmin nuorten tajuntaan patavanhoillisia ja seksistisiä asenteita: naiset ja miehet ovat muka osaamiseltaan niin erilaisia, että heille kuuluu yhteiskunnassa eri laki ja eri tehtävät.
Aivan väärä signaali ammatinvalintaiässä oleville nuorille siis, ja vieläpä räikeässä ristiriidassa sen kanssa, mitä me opettajat puhumme koulussa nuorten kanssa sukupuolten tasa-arvosta.
8. Miesten asevelvollisuus on oikein, koska naiset kokevat syrjintää muilla elämänalueilla, kuten työelämässä.
Tällaista kompensaatiologiikkaa on tarjoillut muun muassa puolustusvoimien entinen komentaja Juhani Kaskeala ja pitkän linjan vihreä vaikuttaja Tuija Brax.
Lähtökohta on väärä. Ei tasa-arvoa pidä tavoitella niin, että toteutetaan syrjintää eri elämänalueilla jonkinlaista tasapainoa tavoitellen.
Symmetria-argumentin heikkous paljastuu siinäkin, että johdonmukaisuuden vuoksi logiikan pitää kulkea myös toiseen suuntaan: naisten syrjintä työelämässä on oikein, koska se kompensoi miesten armeijapakkoa. Hartaasti toivon, ettei kukaan ajattele näin.
Kompensaatiofilosofia on muutenkin erikoista, koska näin sovellettuna se kostaisi keskiarvoja yksilölle. Miehet kuolevat keskimäärin naisia nuorempina, mutta tämä ei ole peruste määrätä naispuoliselle kansalaiselle jotain ylimääräistä rasitetta.
Kaiken huipuksi argumentti kompastuu siihen, että koko taustaoletus on kyseenalainen. Tilastojen valossa nuoret miehet syrjäytyvät koulutuksesta ja työelämästä useammin kuin naiset, joten miehet eivät ole sillä tavoin etuoikeutettuja, että tilannetta pitäisi tasapainottaa heikentämällä heidän asemaansa jollain ylimääräisellä lakiin kirjatulla velvollisuudella.
7. Asevelvollisuus ei ole tasa-arvokysymys.
Toisinaan meille kerrotaan, että yhdenvertaisuus on armeijan yhteydessä epäolennaista, koska kyse on maanpuolustuksesta eikä tasa-arvosta. Päättäjäportaassa tällaista kantaa edustavat esimerkiksi puolustusministerinä toiminut Jussi Niinistö ja kenttäpiispa Pekka Särkiö.
Logiikka ällistyttää. Näin ajatellenhan sitten voisimme rekrytoida ulkoministeriöön pelkkiä miehiä, koska ”kyse ei ole tasa-arvosta vaan ulkopolitiikasta”. Sama koskee luonnollisesti kaikkia ammattialoja.
Yhdenvertaisuus pitää tietysti ottaa huomioon kaikkialla, eikä mikään ala saa julistautua vyöhykkeeksi, joka sallii rasismin tai seksismin.
Ihan heti ei unohdu sekään, mitä Jussi Niinistön erityisavustajana toiminut ja Aliupseeriliittoa puheenjohtanut Petteri Leino julisti: väite asevelvollisuuden epätasa-arvoisuudesta on ”härski valhe”.
Jos palvelukseen pakottaminen vankilan uhalla sukupuolen vuoksi ei kelpaa tasa-arvo-ongelmaksi, sitten ei kyllä mikään muukaan. Tällä logiikalla joka ikinen tasa-arvorikkomus on harhaa.
Mutta mennään eteenpäin, pahempaa on luvassa.
6. Mitään tasa-arvo-ongelmaa ei ole, koska naisillahan on mahdollisuus suorittaa palvelus vapaaehtoisena.
Nyt aletaan jo lähestyä sammakoiden mestaruussarjaa. Muun muassa pääesikunnan koulutuspäällikkö Hannu Hyppösen mukaan on pelkkä ”luulo”, että nykyinen miehille pakollinen varusmiespalvelus olisi epätasa-arvoinen, ja perustelu on mielenkiintoinen: ”Miehille se on velvollisuus. Naisille se on vapaaehtoinen ja 45 vrk:n jälkeen velvollisuus.”
Puolustusvaliokunnan taannoinen jäsen Mika Raatikainen (ps) puolestaan linjasi näin: ”Tasa-arvoisuus saavutetaan sillä, että naisilla on mahdollisuus hakea asepalvelukseen.”
Sanattomaksi vetää. Kuinka tyhminä meitä hallintoalamaisia oikein pidetään? Jos tasa-arvo on sitä, että jokin on toisille vapaaehtoista ja toisille pakollista, sitten voimmekin samaan henkeen julistaa, että viha on rakkautta.
Asevelvollisuuskeskustelusta näyttää tulleen merkillinen rinnakkaistodellisuus, älyvapaa retorisen sohimisen tanner, missä eivät semantiikan ja klassisen logiikan lait päde. Esimerkkejä riittäisi jonoksi asti, miten sanoille annetaan uusia ja alkuperäiseen nähden jopa päinvastaisia merkityksiä. Muun muassa Jussi Niinistö katsoo, että asevelvollisuus ei ole miehille velvollisuus, vaan etuoikeus.
Niinistön ja monen muunkin kannattaisi palauttaa mieleen vanha lasten arvoitus:
– Kuinka monta sorkkaa sialla on?
– Neljä.
– Entä jos sanomme saparoa sorkaksi?
– No sitten niitä on viisi.
– Ei ole. Saparo ei muutu sorkaksi sillä että sanomme sitä sorkaksi.
Mutta seuraavaksi pääsemmekin kovassa sarjassa jo TOP viitoseen. Tahaton itseparodia lisääntyy, komediakerroin kasvaa, pitäkää penkistä kiinni.
5. Miesten armeijapakko ei ole syrjintää, koska naiset joutuvat synnyttämään.
Tämä ajat sitten kuopatuksi luulemani logiikan kummajainen pomppaa yhä vain silmille kuin mikäkin kuolleista noussut zombie. Se on kuultu muun muassa Päivi Räsäsen (kd), puolustusvoimien ex-komentaja Gustav Hägglundin ja nykyisen työministerin Tuula Haataisen (sd) suusta.
Luulisi mahtuvan päättäjienkin ymmärrykseen, että synnyttäminen ei ole kansalaisvelvollisuus. Ja kyllähän se mahtuukin, ainakin siitä mekkalasta päätellen joka nousi, kun Antti Rinne ehdotti ”synnytystalkoita”: tuolloin korostettiin, että mitään velvollisuutta lapsen tekoon ei kenelläkään ole, eikä siihen saa edes kehottaa. Mihin tämä ymmärrys loppuu, kun puheeksi tulee asevelvollisuus?
Mutta jos kovasti kerran halutaan, niin rinnastetaan ne nyt sitten, synnyttäminen ja varusmiespalvelus, ja katsotaan – argumentin vuoksi – mitä siitä seuraa. Ja siitähän seuraa loogisesti se, että armeijaa käymätöntä miestä pitää kohdella kuin synnyttämätöntä naista, toisin sanoen häntä ei rangaista mitenkään. Tämä olisikin järkevää, mutta se taas ei synnytyskortin heiluttajille käy, joten ajatus kompastuu omaan ristiriitaansa.
4. Asevelvollisuusarmeija on perusteltu ratkaisu, koska naisilla on kuukautiset.
Nyt olemme selvästi puolustusdoktriinien ytimessä, uhkakuvien kylmäpäisessä analyysissa, sotastrategioiden salaisimmissa perusteissa; viimein saamme vastaansanomattoman vastauksen kysymykseen, miksi Suomella on asevelvollisuusarmeija. Koska naisilla on kuukautiset!
Ja ei, tätä lausuntoa ei ole kuultu ysiluokan yhteiskuntaopin tunnilla, vaan näin perusteli nykyistä asevelvollisuusmallia professori Kirsti Lonka. Hän vertaa kuukautisia ja varusmiespalvelusta ja on jopa laskenut, että kuukautisiin kuluu yhteensä noin 5,8 vuotta elämästä.
Logiikka on huikeaa, ja se toivottavasti herättelee myös pääesikunnan koulutusosaston ja eduskunnan puolustusvaliokunnan. Kun mietitään, mikä on tarkoituksenmukainen mitta asepalvelukselle, pitää muistaa kuukautiset ja säilöä varusmiehiä kasarmeilla niiden vuoksi riittävän pitkään.
Ja sitten siirrymme jo mitalisarjaan:
3. Asevelvollisuus ei ole syrjintää, koska se on perinne.
Lausunto pääsee pronssille paitsi typeryydellään myös siksi, että sen takaa ei löydy anonyymi nettitrolli vaan maan suurinta poliittista valtaa käyttänyt mies, tuolloinen pääministeri Alexander Stubb.
Kun ykköspoliitikon ajatuksenkulku puretaan deduktiiviseksi logiikaksi ja lisätään ääneenlausumaton mutta välttämätön kakkospremissi, saadaan toki elegantti ketju:
1. premissi: Miesten asevelvollisuus on perinne.
2. premissi: Perinteet eivät ole tasa-arvo-ongelmia.
Johtopäätös: Miesten asevelvollisuus ei ole tasa-arvo-ongelma.
Paha vain, että toinen premissi ei kestä katsetta. Juuri perinteethän usein ylläpitävät syrjintää. Stubbin logiikalla orjuuteen tai naisten alistamiseen pelkiksi kotiäideiksi ei olisi tarvinnut puuttua, nehän olivat perinteitä.
2. Miesten asevelvollisuus on tasa-arvo-ongelma: se syrjii naisia, koska miehet saavat ilmaisen terveystarkastuksen.
Näin päättelee yhdenvertaisuuskysymyksien parissa elämäntyönsä tehnyt Eva Biaudet (rkp). Lausunto on veret seisauttava ja sellaisen ihmeellisen asenteen monumentti, että syrjintä voi kohdistua vain ja ainoastaan naisiin, olipa tilanne mikä hyvänsä.
On muutenkin hämmentävää, kuinka usein miesten komentaminen vankeuden uhalla kasarmeille katsotaan miesten suosimiseksi. Esimerkiksi kasvatustieteen tohtori Heli Häyrynen kantaa kovasti huolta siitä, että miehille määrätty asepalvelus sortaa naisia, koska miehet voivat verkostoitua kasarmeilla.
Mitähän nämä tutkijat ja dosentit sanoisivat, jos naisilla olisi sukupuolensa vuoksi velvollisuus palkattomaan yhteiskuntapalveluun, jossa majoitus tapahtuu parakeissa, hiukset ajetaan lyhyiksi ja vankeus uhkaa karkaajia samalla kun miehille palvelus olisi vapaaehtoinen. Kirjoittaisivatko tutkijat, että miehiä kohdellaan kaltoin, koska naiset pääsevät tutustumaan kohtalotovereihinsa?
Melkein ihailla pitää sitä röyhkeyttä, jolla mustaa selitellään valkoiseksi, valkoista mustaksi. Ikävä kyllä myös Yle on kunnostautunut tässä surrealistisessa lajissa, se kun uutisointinsa perusteella näkee miehille määrätyn asevelvollisuuden naisten ongelmana. Kun Yle raportoi naisten kokemasta syrjinnästä armeijassa, kritiikki kohdistui muun muuassa siihen, että armeijassa on miespuhetta.
Palataan siis vielä ajatusleikkiin naisten kansalaisvelvollisuudesta. Jos naiset käskettäisiin vankilan ja jalkapannan uhalla pitkään vanhustenhoitopalveluuun, mahtaisiko Yle päivitellä, että majoitusparakeissa kuullaan naispuhetta?
Mutta nyt olemmekin enää voittajan julistusta vailla. Kuten tuomariklisee kuuluu, kisa oli tiukka ja olisi ollut kiva valita kaikki voittajiksi, mutta korkeimmalle palkintopallille mahtuu vain yksi.
Arvokkaimman mitalin saaja on ehkä yllätys. Yksijäsenisen raadin perusteluna on se, että kyseessä oli maan vaikutusvaltaisin media, jolla oli lähes kaksi miljoonaa lukijaa. Tärkein syy kärkisijaan on kuitenkin se, että nyt kykenemättömyys ymmärtää asevelvollisuus tasa-arvorikkomukseksi laajenee merkilliseksi sokeudeksi, kun pitäisi käsittää, mistä sodassa on kyse.
Menemme niinkin kauas kuin vuoteen 1993 ja Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen pääkirjoitukseen, josta vastasi arvostettu mediamoguli Heleena Savela. Entä mikä mahtaa olla ajatus, joka ansaitsee näin kovassa sarjassa ykkössijan?
Tässä se tulee:
1. Tasavertaisessa mallissa naiset pääsevät taistelemaan etulinjassa.
Sotaelokuvien ja -kirjojen luvatussa maassa ei ihan heti luulisi, että pitää erikseen kertoa etulinjan olevan julma paikka, jonne joudutaan, ei päästä. Mutta näköjään pitää ja ihan juurta jaksain, joten tässä tulee.
Etulinja on maanpäällinen helvetti. Rintamasotilas kohtaa jotakuinkin kaikki kärsimyksen lajit, joita kuvitella saattaa. Nälän, kylmyyden ja kroonisen väsymyksen lisäksi seuralaisena on jatkuva kuolemanpelko. Rintamalla joutuu kestämään tykistökeskitysten kauhut ja todistamaan äärimmäistä julmuutta lähietäisyydeltä.
Eikä pelkästään lähietäisyydeltä, vaan ihan omallakin kohdalla. Ja ikävä kyllä, osumat eivät useinkaan ole tarkkoja; suolet pursuavat, raajat repeytyvät irti, jäsenet silpoutuvat, moni kuolee vuotamalla kuiviin. Viime sodissa äärettömän uupumuksen, kranaattikauhun ja psyykkisen luhistumisen vuoksi rintamalta sekopäisinä paenneet pakotettiin takaisin etulinjaan.
Ville Kivimäki siteeraa kirjassaan Murtuneet mielet joukkosidontapaikan lääkäriä talvisodan lopulla:
”Ne rasitukset, joitten alaisiksi joukot joutuivat olivat suoraan sanoen epäinhimilliset, kaikissa muissa oloissa paitsi taistelussa elämästä ja kuolemasta yli ihmisen sielun ja ruumiin kestämiskyvyn. – – Tappiot kasvoivat päivä päivältä, jousi jännittyi uhkaavasti katkeamispistettään kohti.”
Annetaan vielä Kivimäen jatkaa: ”Psykiatrien tutkittavaksi tuodut miehet tärisivät kauttaaltaan ja tuijottivat eteensä mihinkään reagoimatta, itkivät kuin lapset, eivät pystyneet nukkumaan enää ilman lääkkeitä sekä kuuntelivat jatkuvasti korvissaan kranaattien vihellystä ja räjähtelyä. Heidän unissaan kummittelivat silpoutuneet toverit ja romahtaneeseen korsuun hautautumisen aiheuttama kauhu.” Tästä huolimatta heidät haluttiin komentaa takaisin asemiin, monet teloitettiin.
Ei, keskuslämmitetyissä huoneissa läppärin äärellä ei etulinjan painajaista voi ymmärtää.
Mutta pitäisi edes yrittää. Edes sen verran, ettei kenenkään näppäimistöltä kirpoaisi sellaista syyntakeetonta soopaa, jonka sävy on se, että taisteluhautojen kauhuihin pakotetut olivatkin etuoikeutettuja ja rintamalta välttyneet sorrettuja.
Surullista on, että sama sokeus jatkuu. Meidän ei tarvitse mennä 1990-luvun alkuun, riittää kun avaa Helsingin Sanomien talvisota-aiheisen Teema-lehden viime syksyltä.
Siinä sotaa tarkastellaan myös tasa-arvon näkökulmasta. Viesti on se, että talvisota asetti naiset ja miehet eri asemaan – ja eniten kärsivät naiset. Lehti toteaa, että naiset osallistuivat maanpuolustukseen, tekivät miesten töitä ja rehkivät kotona ja kantoivat siis ”kolminkertaisen taakan”. Samaan aikaan miehet ”olivat” rintamalla. Ja ikävä kyllä, ”sota vahvisti hyvä veli -verkostoja”. Teema-lehden mukaan asetelma sodan aikana olikin nimenomaan naisia ajatellen ”kohtuuton”.
Kannattaa muistaa, että viime sodissa tapettiin yli 90 000 suomalaista, joista 99,7 prosenttia oli miehiä. Määrä on hirvittävä: se vastaa kahta kokonaista miesikäluokkaa, ja kymmenen ikäluokan taakaksi jaettunakin se tarkoittaisi lähes joka neljännen nuoren miehen tappamista. Ehkä sanaa kohtuuton voisi ennemmin käyttää tässä yhteydessä.
Lisäksi sadat tuhannet miehet haavoittuivat, suuri joukko vammautui pysyvästi. Silti lehti kirjoittaa, että taistelut rintamalla päättyivät, mutta ”naisten sota jatkui rauhan tultuakin”.
Eikö siis miesten? Voisi kuvitella, että kaikkein pahiten sota jatkui niillä etulinjan silmittömän väkivallan traumatisoimilla rintamamiehillä, jotka eivät pystyneet painajaisiltaan nukkumaan levollisesti enää koskaan ja jotka kantoivat kranaatinsirpaleita kehossaan hautaan asti. Silti piti raivata pellot ja rakentaa talot menetettyjen tilalle – sodan jatkoa sekin.
Ei tarvitse ihmetellä asevelvollisuuskeskustelun järjettömyyttä, jos toimittajilla voi olla nokallaan niin kummataittoiset tasa-arvolinssit, että sota-ajatkin vääntyvät tuollaiseen asentoon.
On ehdottomasti totta, että naiset kantoivat raskaan ja kunnioitettavan taakan viime sodissa ja maa pelastettiin Stalinin kynsistä yhdessä, niin miesten kuin naisten voimin, mutta väite, että miehet pääsivät sodissa jotenkin helpommalla, ei ole tästä maailmasta. Rintamasotilaan kärsimysten vähättely on muutenkin onnettoman asevelvollisuuskeskustelun ehkä vastenmielisin kasvannainen.
Mutta tässä se nyt oli, TOP 10. Lisää on arvatenkin luvassa, en nimittäin usko että meno tästä olennaisesti muuttuu. Eiköhän vastaisessa keskustelussa logiikka ole yhtä harvinainen vieras kuin tähänkin asti.
Siksi aion edelleen seurata keskustelua, uuden listan julkaisen vuoden lopulla. Pahaa pelkään, että jälleen tulee kova kisa.
Lähteinä mm.:
Helsingin Sanomat, Kuukausiliite elokuu 1993
Suomen Kuvalehti, 33/2017
Kanava, 1/2019
Suomen Kuvalehti, 14/2019
Helsingin Sanomat, Teema-lehti 5/2019
Ville Kivimäki: Murtuneet mielet, WSOY 2013
http://www.ohion.fi/vieraskyna.htm#5
+11
