Saisko saman suomeksi

Opettaja, 5/2016

Vein lapsen päiväkotiin. Puhun sitkeästi ­päiväkodista, vaikkei kai saisi. Pitäisi varmaan puhua varhaiskasvatuksen oppimisympäristöistä.

Oli miten oli, lapsi alkoi lapioida hiekkaa ämpäriin, niin luulin. Sitten luin lehdestä, että päiväkotileikeissä on kyse ”lapsen osallistumisesta prosessitavoittein varhaiskasvatuksen sisältöalueisiin”. Herra varjele, sitäkö se olikin.

Olin hiljattain koulutuksessa, joka valmensi opetusharjoittelijoiden ohjaajaksi. Oppimateriaaleista selvisi muun muassa tämä: ”Pyrkimykset siihen, että opiskelija oppisi vuorovaikutustaitoja ja erilaisia opetustaitoja, puolestaan ovat objektiteoriatasoon verrattavia ohjauspyrkimyksiä.” Jep!

Nyt olen ollut mukana pähkäilemässä lukion opetussuunnitelmia. Piti esimerkiksi miettiä, miten opiskelija arvioi ”käsitejärjestelmiä” – ekososiaalisuutta unohtamatta. Siinähän mietimme.

Sanavalinnat ovat mielenkiintoisia. Ei ilmeisesti ole tarpeeksi ylevää puhua opetuksen sisällöistä, siispä pitää puhua ”sisältöalueista”. Oppiminenkin on liian yksinkertainen sana, muistakaamme siis aina tärkeillä ”oppimisprosesseilla”. Ja termejä pitää tietty käyttää rohkeasti samassa lauseessa: ”Hankeprojektin haasteena on sisältöalueiden sovittaminen oppimisprosessin tavoitekokonaisuuksiin.”

Saan myötähäpeäväristyksiä, kun telkkarissa ei enää toivoteta tervetulleeksi Tampereen Tohloppiin vaan ”Mediapolikseen”. Tunne on sama silloin, kun näen kirjojen kansissa ja koulutustapahtumien otsikoissa kökköä puolienglantia tai latinaa, ja vieläpä iloisesti tungetaan isot kirjaimet sanojen sisään. Siis nämä SanomaProt, Educodet, Digabin abittiwebinaarit sun muut.

Olisiko ihan mahdotonta puhua suomea? Opetussuunnitelmienkin pohtiminen olisi mieluisampaa ilman teennäistä kapulakieltä. Eivät asiat tule yhtään hienommiksi niitä hämärtämällä, tylsemmiksi vain.