Ihminen – kosmoksen kärpänen?

Kolumni kirjassa Idea – johdatus filosofiaan, Eenariina Hämäläinen, Arno Kotro, Meri-Tuulia Arkko, Otava 2015

Kärpänen lensi luokassa. Viimein se laskeutui pöydälle jääneen Sofi Oksasen Puhdistus-romaanin päälle.

Menossa oli metafysiikan kurssi, puhuimme tieteestä ja sen rajoista. Kiitos kärpänen: nyt tiesin miten voisimme jatkaa. Kirjan ja kärpäsen kohtaamisesta virisi keskustelu.

Kärpänen ei koskaan tule ymmärtämään romaanista mitään, ei edes sitä, mikä se on – ei liioin kissa, koira tai simpanssikaan. Silti ne havaitsevat kirjan ja voivat koskettaa sitä.

Jospa ihmisen suhde kosmokseen on sama kuin kärpäsen suhde kirjaan? Näemme yllämme tähtitaivaan ja kaukoputkilla ja teleskoopeilla voi havainnoida kiehtovan kaunista ja mittaamattoman suurta maailmankaikkeutta, mutta viisainkaan meistä ei pysty kertomaan, miksi se on olemassa. Ihmismielellä vastaan tulee kognitiivinen lasikatto aivan samoin kuin koiralla, jonka pitäisi ymmärtää kemian kaavoja.

Ehkä todellisuus on kuusiulotteinen mutta havaitsemme ulottuvuuksista vain kolme, tai kenpäties kosmokseen on koodattu viesti, joka ei vajavaisille aivoillemme aukene? Niin – jos maailmankaikkeus on vastaus, mikä on kysymys?

Oikeastaan emme tiedä edes sitä, mitä me emme tiedä. Jos annamme suhdeluvun sata sille tiedolle ja viisaudelle, joka tarvittaisiin maailmankaikkeuden kaikkien ilmiöiden syvälliseen ymmärtämiseen, on mahdoton sanoa, yltääkö nykytiede lukuun viisi, viisikymmentä vai yhdeksänkymmentäviisi.

Kenties on olemassa kokonaisia rinnakkaisuniversumeja ja koko ihmiskunnan tuntema maailmankaikkeus on vain palanen jotakin paljon suurempaa kokonaisuutta. Jos ovenkahvan bakteerit osaisivat ajatella, varmaan ne kuvittelisivat, että tämä kahva tässä on koko suunnaton universumi.

Ihmisjärjellä ja ymmärryksellä on rajansa, ja sen myötä tieteelläkin. Mutta se ei tarkoita, että mikä tahansa vaihtoehtoinen maailmanhahmotustapa olisi yhtä käypä, saati parempi. Jos tiede ei anna vastausta siihen, miten ja miksi maailmankaikkeus sai alkunsa, se ei ole syy uskoa siihen, että maailmankaikkeus syntyi Iruski-jumalan kyyneleestä.

Toisaalta inhimillinen todellisuus pitää sisällään paljon sellaista, missä tiedä on hampaaton. Ei tiede kerro, mikä on oikein ja väärin. Ei fysiikan, kemian tai psykologiankaan oppikirja anna ohjeita, miten minun pitäisi elää, kenen kanssa mennä naimisiin ja miten ylisummaan löytäisin elämään mieltä ja tarkoitusta.

Luokassa on äkkiä hiljaista, Katson kärpästä, se näyttää kumman levolliselta. Kunpa tietäisi.