Kirjasta tuli ooppera

Uusi Suomi, 3.5.2017

Luvut ovat kamalia. Tilastot kertovat, että kaunokirjallisuuden myynti romahti viime vuonna melkein seitsemän prosenttia. Myynti on valunut jo vuosia, ja jokainen voi miettiä, mikä on tilanne kymmenen tai viidentoista vuoden päästä, jos kehitys jatkuu.

Ja jatkuuhan se, jos ei ihmeitä tapahdu.

Toisaalta luvut eivät yllätä. Äidinkieltä ja kirjallisuutta opettava kollega kertoi kyselleensä lukiolaisilta lukutottumuksia. Se oli äkkiä kyselty, koska suuri osa ei lue kirjoja lainkaan.

Metrolla kulkiessani olen huomannut, että juuri kenenkään kädessä ei enää ole kirjaa. Lukemisesta on tulossa vähän hassu ja elitistinen harrastuskummajainen.

Kirja on uusi ooppera.

Se on valtava vahinko. Varsinkin nuorena kannattaisi lukea, sillä silloin kirjat tömähtävät tajuntaan vielä väkevämmin kuin myöhemmin. Jos ei koskaan lue, kokonaiset maailmat jäävät avautumatta. Se on kuin ei koskaan kuuntelisi musiikkia tai katsoisi elokuvia.

Jostain syystä lukuharrastusta pidetään feminiinisenä: kovat jätkät eivät kirjaan koske, eivät varsinkaan duunarit. Nykyvinkkelistä tuntuu erikoiselta, että joskus on ollut aika, jolloin työväestö vaati maksuttomia kirjastoja joka pitäjään ja köyhässäkin kodissa oli kirjahylly. Nyt ei taida olla monessa rikkaassakaan.

Kuten Ville Eloranta ja Jaakko Leino tuoreessa kirjassaan Sanaiset kansiot huomauttavat, luulisi lukemisen kiinnostavan miehiä edes siksi, että se kehittää kielentajua, ja kielen hallinta on valtaa. (Vallan tavoittelu kai sentään on miehistä puuhaa.) Kielellä rakennetaan todellisuuksia ja mielipiteitä ohjaillaan yhä enemmän retoriikalla: se pääsee vaikuttamaan, joka löytää sattuvimmat sanat ja kirjoittaa sen verran sujuvasti, että joku jaksaa tekstejä lukeakin.

Jos työväestö vieraantuukin kirjoista, niin eipä näytä tilanne valoisalta äveriäämmissäkään yhteiskuntaluokissa. Aikoinaan oli sellainenkin jengi kuin sivistysporvaristo, joka puhui taiteen puolesta. Nyt meillä on sivistysvihamielinen kauppisporvaristo, jonka kourassa romaani on luonteva kuin Rolex pitkäaikaistyöttömän ranteessa.

Kirjalliseen tunnelmaan ei pääse edes rihkamamyymälöiksi muutetuissa kirjakaupoissa. Filosofia- ja psykologiahyllyistä on turha etsiä filosofiaa tai psykologiaa, heppoisia itseapuoppaita ja ”tunnista tähtimerkkisi” -opuksia on sitten senkin edestä. Pelin ymmärtää menetetyksi viimeistään silloin, kun ämyreistä tulee kailotus ”tänään ollaan auki myöhempään elikkä vielä on tunti aikaa shoppailla”.

Äsken kuulin, että tuntemani kadehdittavan lahjakas kirjailija oli saanut pakit kustantamolta, joka oli kyllä pitänyt käsikirjoituksesta muttei halunnut julkaista sitä, ”koska kirjat eivät nykyään millään tahdo käydä kaupaksi”. Voi vain kuvitella, mikä määrä hyviä käsikirjoituksia jää lyhytpinnaisen anti-intellektualismin aikoina pelkiksi biteiksi kotikoneen kovalevylle.

Hölmöyden huippu on, että kouluvisionäärit tekevät kaikkensa vieroittaakseen nuoret kirjoista. Pitkäjänteisyyttä vaativat kirjat ovat vanhanaikaisia, digitaaliset oppimisympäristöt ja nettiklikkailu ovat tätä päivää.

Mutta kai tässä pitäisi kiittää ajan henkeä. Divareista saa ennätyshalvalla laatukirjallisuutta, kirjastoissa ei ole ruuhkaa ainakaan kaunokirjahyllyillä ja jos joku haluaa näyttää kulttuuri-ihmiseltä, enää ei tarvitse vaivautua oopperaan, pelkkä kirjan avaaminen riittää.

Vaikka kovin pieneltä lohdulta tuo tuntuu sen rinnalla, että kirjallinen kulttuuri kuihtuu ja luku- ja kirjoitustaito rapistuu murhaavaa vauhtia.

 

Kymmenen syytä

Teksti kirjassa Elämän A ja Ö, toim. Jenni Pääskysaari ja Arno Kotro, Otava 2017

Lukemisen voisi oikeastaan kuitata lyhyesti: lukea pitää. Mutta vähän täytyy perustella. Tässä kymmenen äkkiseltään mieleen tullutta syytä, miksi lukeminen kannattaa.

  1. Lukemalla sivistyy. Tietokirjoja lukemalla totta kai, mutta usein kaunokirjatkin satavat tietolaariin. Otetaan vaikka historialliset romaanit: niistä menneen ajan henki, ilot, kurjuus ja elämäntapa välittyvät elävästi. Jos et usko, kokeile kotimaisista vaikka Katja Ketun Kätilöä, Heidi Köngäksen Herttaa tai Aki Ollikaisen julmanrealistista Nälkävuotta.
  1. Lukeminen avaa silmiä. Kun olin viisitoista, sain kummitädiltä Matti Kuusen kirjan Tämä ihmisen maailma. Se havahdutti väestökriisiin ja ihmiskunnan mahdollisiin tulevaisuuksiin – ja siihen, miten tähän on tultu. (Vastaava kirja voisi nyttemmin olla Yuvul Hararin Sapiens – ihmisen lyhyt historia.) Lukiovuosina Erich Remarqin Länsirintamalta ei mitään uutta herätteli minussa pasifistia, Erich Frommin tuotanto humanistia, Pentti Linkola ekoanarkistia.
  1. Kirjojen lukemista ei voi korvata levottomalla nettipoukkoilulla. Nobel-palkittu tutkija Daniel Kahnemann kirjoittaa teoksessaan Hidas ja lyhyt ajattelu, miten aivomme operoivat kahdella systeemillä. Systeemi yksi on nopea ja vaivaton: se laskee, paljonko on kaksi plus kolme. Systeemi kaksi on hidas ja harkitseva ja vaatii ponnistelua. Se laskee, paljonko on 12 x 14 ja sulattelee monetaristista talousteoriaa. Nettiselailussa mennään ykkösellä, kirjaan uppoutuminen aktivoi systeemin kaksi. Niinpä lukeminen kehittää ajattelua ja keskittymiskykyä aivan toiseen tapaan kuin lyhytpinnainen klikkijournalismi. Uskallanpa myös väittää, että nimenomaan printtikirjoihin syventyy parhaiten.
  1. Mitä enemmän lukee, sitä paremmin kirjoittaa. Silmä tottuu taitavaan tekstiin ja sen jälkeen erillään repsottavat yhdyssanat ja tahmeat virkkeet näkee nopeasti, ja omakin lause alkaa kulkea. Mestareilta oppii, tässäkin.
  1. Lukeminen vahvistaa empatiakykyä, lisää suvaitsevuutta ja rikastaa mielikuvitusta. Lukiessa eläydymme erilaisiin maailmankatsomuksiin ja pujahdamme toisten nahkoihin. Samalla kirjat antavat lohtua: niin moni on ajatellut ja kokenut saman kuin me, selvinnyt silti. Ja muuten, nimenomaan nuorena kannattaa lukea! Jostain syystä kirjat tömähtävät silloin tajuntaan vielä vaikuttavammin kuin myöhemmin.
  1. Kirjoista voi peilata omaa muutosta ja sielunelämää. Lukiovuosina hurahdin Hermann Hesseen. Varsinkin Siddhartha pohti viiltävästi elämän turhuutta ja tarkoitusta. Luin kirjan uudestaan kolmekymppisenä, jolloin se tuntui teiniangstilta. Luinpa Siddharthan vielä kolmannenkin kerran, nelikymppisenä. Silloin se oli muuttunut hyväksi taas. Johtopäätökset jätän lukijalle.
  1. Kirjat ovat kodin sielu. Kirjahylly henkii lämpöä ja sivistystä. On aina kiva käydä kodeissa, joissa luetaan.
  1. Kun totut lukemaan, ei koskaan ole tylsää. Olitpa junassa, lentokoneessa tai terveyskeskuksen jonossa, aina on mielekästä tekemistä eikä odottavan aika tule pitkäksi.
  1. Tämä on erityisesti pojille, joita tytöt kiinnostavat: tytöt lukevat enemmän kuin pojat, ja monen tytön kanssa lähtee juttu luistamaan, jos on sattunut lukemaan samoja kirjoja. Miespuolinen ystäväni oli kanssani kirjamessuilla ja kun hän katsoi yleisöä, häntä kadutti että oli tuhlannut aikansa automessuilla.
  1. Tärkein tulee kuitenkin tässä: lukeminen on hauskaa. Ja jos ahdistaa, millä ajalla ehtii lukea kaikki dostojevskit, tolstoit ja finlandiavoittajat, ajattele toisinpäin. Älä etsi aikaa dostojevskeille, vaan kun on aikaa, etsi dostojevski. Tai joku muu. Etsi, kokeile, pety, innostu, löydä.

Jotain pitää vielä sanoa. Hyvää kirjan parissa minut valtaa aina syvä kiitollisuus kirjailijoita kohtaan. Kiitos että olette isolla työllä (ja kotimaiset kirjailijat usein pienellä korvauksella) loihtineet minulle uusia unohtumattomia maailmoita. Kiitos Anja Kauranen ja Pirkko Saisio. Kiitos Mika Terho ja Tero Tähtinen. Kiitos Juha Itkonen ja Märta Tikkanen, Eeva Kilpi, Kari Hotakainen ja monet, monet muut. Olette pelastaneet lukuisat päivät ja yöt.