Tv-uutisista, hyvää iltaa

Metro 12.1.2009

Se tosiaan kipusi telsussakin pääuutisten kärkiaiheeksi: puhemies Sauli Niinistö on mennyt naimisiin Jenni Haukion kanssa.

On niitä toisenkinlaisia uutisia, niitä vain ei aina huomaa. Vähän aiemmin Helsingin Sanomien yksipalstainen pikku-uutinen kertoi, että venäläiset ihailevat kaikista koskaan eläneistä maanmiehistään kolmanneksi eniten Josif Stalinia.

Sillä lailla. Stalinille saa tosin soviteltua muitakin sijoituksia. Jos hirmuhallitsijoita rankataan sen mukaan, kuka on tapattanut eniten jengiä, Stalin sijoittunee parilla kymmenellä miljoonalla uhrillaan kakkoseksi toisen kommunistipyövelin Maon jälkeen.

Enemmän kuin yhden palstan kysymys kuuluu, miksi toiset hirmuvaltiaat pääsevät omana aikanaan ja näköjään kotoisessa jälkimaineessakin kuin koira veräjästä. Saksassa sen sijaan sukupolvi toisensa jälkeen tekee kansallista katumusharjoitusta Hitlerin julmuuksista. (Se kai muuten olisi uutinen sentään, jos nykysaksalaiset ihailisivat Hitleriä kolmanneksi suurimpana saksalaisena?)

Sosialismi ilmeisesti on teoriassa niin ylevä ideologia, että sen nimissä harjoitettu valtioterrori keskitysleireineen ja kansanmurhineen ei tahraa itse aatetta eikä näemmä näitä isäaurinkoisiakaan sen enempää kuin keskiajan inkvisitio kristinuskoa.

Takavuosina kaupallinen tv-kanava täräytteli ruutuun mainoskatkon merkiksi Stalinin naamataulua. Hupaisaa, mutta miksi jättää metka idea puolitiehen? Seuraaviksi ruutukasvoiksi ehdotan Idi Aminia, Pol Potia ja Hitleriä. Entä miten on, kelpaisivatko nämä pikkutekijät, Auviset ja Saaret?

Hirveästi ei suomalaisten passaa ihmetellä naapurin historiankirjoitusta, sen verran erikoista on ollut kotoinenkin historiointi. Koulussa luin historiaa kirjoista, joissa Stalinin hirmuteoista vain vihjattiin: "Nikita Hruštšov paljasti Stalinin yksinvaltiuden haitat." Samaan sävyyn voisi opettaa, että Hitlerin kaudesta valtakunnankanslerina seurasi haittaa erityisesti maan juutalaisväestölle.

Meitä suomalaisia luulisi kiinnostavan, ihan jo historiankin valossa, että naapurikansa kritiikittömästi ihailee julminta ja nyrjähtäneintä hallitsijaansa, eikä historiasta ilmeisesti haluta oppia mitään.

Mutta pääuutiseen vielä. Sen mukaan Jenni Haukio on aiemmin toiminut kokoomuksen Satakunnan piirin toiminnanjohtajana.

Arno Kotro