Metro, 4.5.2009

Dear Mike,

koko alkuvuoden olet ollut mielessäni ja lopulta, työväenjuhlan innoittamana, päätin kirjoittaa sinulle.

Me emme ole tavanneet, mutta olen katsellut sinua telkkarista. Varsinkin kaksi esiintymistä on tehnyt vaikutuksen.

Ensimmäisestä on jo vuosia. Siinä toimittaja utelee Fortumin miljoonaoptioista ja sinä toimitusjohtajana sanot, että nyt pitää mennä töihin, ja sen merkiksi käärit hihoja ylös.

Työväenpäivä palautti varomattoman eleesi mieleeni. Veikkaan sen loukanneen niitä, jotka työssään ihan oikeasti joutuvat käärimään hihansa.

Savun nyt hälvettyä voisitkin kansantajuisesti selittää minulle ja muille hölmöille, mitä tämä työsi oikein on ollut. Muutenhan me taulapäät kuvittelemme, että firmasi menestys on perustunut suotuisiin suhdanteisiin ja sähkön myyntiin, minkä ei luulisi olevan vaikeaa. Kerro meille Mikael, mistä oikeasti on kysymys, ettemme erehdy luulemaan, että Fortumin menestys perustuu Fortunaan. Tai siihen, että myydään jotain, mitä on pakko ostaa.

Opetan lukiossa elämänkatsomustietoa, jossa pohditaan, mikä tekee ihmisen onnelliseksi. Lupaa kysymättä otin sinut työkaveriksi, Mike, ja haluankin näin jälkikäteen kiittää. Telsussa sinä puhujapöntöstä pauhasit parhaaseen marttyyrihenkeen, miten väärin sinua on kohdeltu. Olit kaunaa ja sappea täynnä koko mies, vaikka käteesi on lyöty muutama loton pääpotillinen joka vuosi. Mikä voisi olla parempi insertti oppitunnille, jos puhutaan siitä, tuoko raha mielenrauhaa?

Rahaa voi tuhlata monella tavalla. Mutta tiedätkö Mikael, mikä on hurjinta tuhlausta? Se, että fyffeä lapioidaan roopeankallinen miehelle, joka miljooniensa keskellä näyttää niin kitkerältä kuin sinä.

Sitten silmiini osui jotain, mikä sai minut miettimään sielunelämääsi tarkemmin. Lehti kertoi, että asunnossasi on vain 117 neliöitä, vaikka voisit asua palatsissa. Eikä se kadehdittu purkkarisikaan nyt niin iso ole.

Silloin sen oivalsin. Sinä sittenkin olet ihka oikea marttyyri, Mikael. Toisin kuin irvitään, ehkä sinä et arvosta vaurautta ja sen näyttämistä. Ja sinut tekevät onnettomaksi samat asiat kuin meidät taviksetkin. Raha ei auta, jos kohtelu on kolkkoa ja omatkin tuntuvan pettävän, sen minä ymmärrän hyvin. Kun rahaa on riittävästi, viimeistään silloin täytyy huomata, että raha ei riitä.

Meissä on paljon yhteistä, Mike. Sinäkin opetat elämänkatsomustietoa. Kansallisella tasolla.

Arno Kotro