Metro, 28.7.2008

Metsää puilta

Lauantain Helsingin Sanomien vierekkäiset uutiset pysäyttivät. Toisen mukaan sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä (kesk) ehdottaa, että nuorten työttömien päivärahaa leikattaisiin lyhentämällä ansiosidonnaista aikaa. Tämä kannustaisi nuoria ahkerampaan työnhakuun.

On se tietty nähty ennenkin, että kun vähäosaisia motivoidaan, keinoksi keksitään uhkailut sosiaaliturvan heikennyksestä. Juuri nyt ehdotus kuitenkin kuulostaa erityisen irvokkaalta, onhan hallitus päättänyt kannustaa myös metsänomistajia. Heille luvattiin massiiviset verohuojennukset, jotta rupeaisivat rahakkaisiin puunmyyntitalkoisiin – talvisodan hengessä, kuten pääministeri (kesk) maalaili.

Rikkaille porkkanaa, köyhille keppiä on vitsi, joka ei ainakaan minua enää naurata.

Varmasti tarvitaan reippaita toimia kotimaisen puuntarjonnan lisäämiseksi. Näin kaupunkilaisjärjellä silti luulisi, että lahjonnan lisäksi ja sijasta voisi vähän soveltaa varattomille tuttua keppikannustustakin. Olisi vaikkapa mahdollista verottaa metsää, josta ei myydä puuta, ja näin herätellä myyntihaluja ilman tulonsiirtoa omistavalle luokalle, jälleen kerran.

Mikäli ylimääräistä 170 miljoonaa ei paiskata metsiään myyville, seurauksena saattaa puupulan myötä olla kansallinen katastrofi, näin tietää hallitus. Voi olla.

Mutta katastrofina pidän sitäkin, että nuorten psykiatriseen hoitoon ei pystytä ohjaamaan riittävästi varoja.

Tästä kertoi se Hesarin toinen uutinen. Rahapulassa kituuttelevat sairaanhoitopiirit kiertävät hoitotakuuta ikärajoja tiukentamalla. Hoitoon pääsevien nuorten määrää rajataan, koska resurssit eivät riitä.

Mistähän löytyisi se ministeri, joka löisi nyrkin pöytään ja vaatisi, että rahojen on nyt vaan löydyttävä jostain? Vaikka myyntivoittojen suosiminen ja omistavan luokan paapominen hallitusten linja onkin, edes sen verran soisi suuntaa tarkistettavan, että pääomaveroa kiristettäisiin pari piirua ja varallisuusvero palautettaisiin, jolloin rahaa riittäisi myös mielenterveyspalveluihin.

Jos metsäkauppiaille jaettavat veromiljoonat palautuvatkin säilyvinä työpaikkoina, kuten perustelu kuuluu, myös mielenterveystyöhön ja syrjäytymisen estämiseen käytetyt rahat maksavat itsensä takaisin. Yksi syrjäytynyt kun hyvinkin aiheuttaa elämänsä aikana yhteiskunnalle miljoonan euron kulut.

Olisiko tässä talvisodan hengen paikka?

Arno Kotro