Metro, 30.6.2008

Juntti mikä juntti

Kuulun niihin, jotka virallisen musiikkimakunsa takana piilottelevat salaista musiikki- ja vähän muutakin makua. Toisinaan arveluttavat makumaailmat johtavat kiusallisiin tilanteisiin, kuten hiljattain, kun olin avopuolison kanssa ruokaostoksilla ja äkkäsin tarjouslaarillisen halpoja CD-levyjä.

Ensin se nolo totuus: minusta Tauski Peltosen kappale Sinä vain on hieno. Kertosäkeen majesteetillinen patetia vakuuttaa, eikä sanojen konstailematon naivismi tosiaankaan jätä kylmäksi.

Nappasin siis vaivihkaa laarista Tauski Peltosen kootut ja livautin sen kassalla kurkkujen ja salaattien sekaan. Ei mennyt läpi.
– MIKÄ toi on? säikähti puoliso.
– Se on levy.
– Selitäs vähän tarkemmin.
– Se on Tauski Peltosen levy, kuten näet.
– Me ei osteta sitä.
– Ostetaanpas.

Junttius ei rajoitu musiikkimakuun.

Muutama viikko sitten saimme kutsun tuttavapariskunnan häihin. Hyvä juttu, paitsi että hääohjelma valisti, että lukuisten ulkomaisten vieraiden vuoksi käyttökielenä ovat englanti ja suomi.
– Ei me voida mennä tuonne, sanoin puolisolle, – mä en osaa englantia.

No, luen kyllä kirjoja englanniksi, mutta puhumisen kanssa on vähän niin ja näin varsinkin, jos pitäisi keskustella vähänkään henkeviä. Ja huumori, minulle tärkein retoriikan laji, käy vieraalla kielellä jokseenkin mahdottomaksi, ellei sitten huumoriksi lasketa koko tilannetta.

Mieleen puski kauhukuva viiden tunnin illallisista, joilla yliseurallinen vieruskaveri paljastuu James Joycen nykytulkintoihin vihkiytyneeksi kanukkikirjailijaksi tai skotlantilaiseksi fyysikoksi, joka äityy väittelemään emergentin materialismin ongelmista.

Huomaan symppaavani Yrjö Keinosta, omalaatuista puolustusvoimien komentajaa, joka 1960-luvulla mieluusti karkasi Lappiin aina kun kuuli valtiovieraita olevan tulossa.

Mentiin sitten häihin kuitenkin ja hyvä kun mentiin, juhla oli hieno. Illallispöytiin siirtyminen tosin palautti mieleen lapsuuden piinaavat tuolileikit. Onneksi plaseeraus oli lyöty lukkoon vain pöydän tarkkuudella, ja kaltaiseni kielipuolet pelastivat nahkansa hyvällä pelisilmällä ja vikkelyydellä.

Juntteja halveksitaan suotta. Sisäisen junttiuden hyväksyminen ja sen kanssa luoviminen vaatii paljon enemmän kuin vaihto-oppilasvuoden sujuvoittaman englannin turvin porskuttavat haluavat ymmärtää.

Arno Kotro