Metro, 10.4.2007

Kaupunki kadoksissa

Suur-Helsingin väkiluku ylittää kuulemma näihin aikoihin miljoonan rajan. Ehkä lopultakin Suomen pääkaupunki merkitään koulukarttoihin häpeällisen mustan pisteen sijaan yhtä näyttävällä pallolla kuin maailman oikeat metropolit.

Paluu maanpinnalle on kuitenkin karu. Keskieurooppalaisen urbaania tunnelmaa Helsingissä voi aistia vain lyhyellä pätkällä Pohjoisespaa, Aleksanterinkatua ja Mannerheimintietä, ja siinä se melkein onkin.

Jo vilkaisu metroasemien suuriin reittikarttoihin paljastaa nolon totuuden. Kaupunki-Helsinki on vain läntti Stockmannin liepeillä, loputtomiin jatkuu sitten sitä kaikkea muuta – haja-asutusta, epäkaupunkia, laatikkotalopeltoa, lähiölämpärettä, sinne tänne roiskittuja betonikolosseja ja niiden seassa luikertelevia teitä, joita ei suin surminkaan halua kulkea jalan, tuskin voisikaan. Asemakaava muistuttaa varpusparvea.

Helsingin keskusta on viihtyisä ja kaunis, niin kaunis että ottaa aivoon, kun se on niin onnettoman pieni. Kohtalokas virhe tehtiin sotien jälkeen, kun kaupungin kasvaessa sen rakentamista ei jatkettu katu kadulta, kortteli korttelilta, vaan alettiin sirotella elementtilaatikoita metsiin. Voi vain fantasioida, kuinka hienoa olisi, jos kaupunkikorttelit jatkuisivat vaikka Haagaan asti. Nyt jo Mannerheimintien puolivälissä törmää kaupunkimaisten umpikortteleiden sijaan 1950-luvun talomöhkäleisiin, jotka on paiskottu erilleen ja viistoon niin, että urbaania tunnelmaa ei synny, vaikka kuinka kävelisi miljoonakaupungin ydinalueilla.

Joidenkin vanhojen rakennusten suojelu on nostattanut suoranaisia kansanliikkeitä ja hyvä niin, mutta yllättävän vähän käydään kansalaiskeskustelua itse asemakaavasta, joka kuitenkin määrää sen, rakennetaanko oikeaa kaupunkia vai pelkkää epämääräistä väestökeskittymää, josta jäävät puuttumaan niin maaseudun kuin kaupungin edut ja tunnelma.

Minulle kaupunki on toisiinsa kiinni rakennettuja taloja, pieniä kauppoja rakennusten kivijaloissa, jalankulkijoiden vilinää, katusoittajia, raitiovaunuja, sisäpihoja ja kujia. Kaupunki on katuja, ei teitä.

Ilmeisesti olemme pelänneet tiivistä kaupunkirakennetta ja mieltäneet sen ahtaan synonyymiksi. Mutta eikö kaupunkiin kuulu tiiviys? Ymmärrän kyllä, että kesämökin laiturin viereen ei kaivata naapurin rantasaunaa, mutta kaupunki on toinen juttu. Suomessa on paljon paikkoja niille, jotka etsivät omaa rauhaa, mutta liian vähän niille, jotka etsivät kaupunkia.

Arno Kotro