Metro, 7.6.2005

Sotilaita ja ihmisiä

Lauantainen puolustusvoimien juhlapäivä paraateineen ja kuorma-autojen lavoille lastattuine varusmiesrivistöineen sai taas mietteliääksi. Harva kysymys nostaa suomalaisissa samanlaisia intohimoja kuin se, miten – ja miltä – maata pitäisi puolustaa: onko uhkana terroristi, saastepilvi vai vanha kunnon ryssä?

Kuulun lapsuutensa ydinsodan uhan alla eläneeseen sukupolveen. Muistan miten tosissaan pohdittiin, voisiko ydinsodan tyylikkäästi rajata pelkän Euroopan alueelle samoin kuin puheet neutronipommista, joka olisi sikäli armollinen ase, että se säästäisi rakennukset tuhotessaan vain kaiken elollisen.

Jälkeenpäin tuolloinen ilmapiiri tuntuu jonkinlaiselta kollektiiviselta psykoosilta.

Uskallan väittää, että sekin aika tulee, kun hämmästellään sitä, että vielä 2000-luvulla kokonaiset miesikäluokat pakotettiin Suomessa jopa vuodeksi metsiin ja kasarmeihin. Asevelvollisuusarmeija on omituinen jäänne, jonka puolustaminen on vain viivytystaistelua.

Termi "yleinen asevelvollisuus" ja puheet asepalveluksesta "kansalaisvelvollisuutena" ovat sitä paitsi orwellilaista uuskieltä, valitettavan vanhaa tosin, merkitessään vain miesten pakottamista vankeustuomion uhalla orjatyöhön joko puolustusvoimissa tai siviilipalveluksessa. Tämä on räikeästi vastoin perustuslakiinkin kirjattua periaatetta, jonka mukaan kansalaisten pitäisi olla yhdenvertaisia lain edessä sukupuoleen katsomatta. ("Yleinen äänioikeus" voitaisiin samalla logiikalla tulkita vain miesten oikeudeksi äänestää.)

Sotaan liittyvä retoriikka on muutenkin kiinnostavaa: sodissa "kaatuu sotilaita", kun taas sotaan syyttömiä "viattomia siviilejä surmataan". Jos maassa on asevelvollisuusarmeija, sodassa "kaatuneet sotilaat" ovat usein kuolemantuomion uhalla rintamalle pakotettuja ja siellä surmattuja siviilejä, jotka ovat aivan yhtä syyttömiä sotaan kuin muutkin rivikansalaiset.

Tasan eivät jakaudu uutisoinnissa ihmisarvo ja oikeus elämään. Kun Nato huippumodernein asein surmasi Persianlahden sodassa aavikolle noin satatuhatta puolustuskyvytöntä sotimaan halutonta irakilaista asevelvollista, tätä pidettiin kansainvälisten sopimusten mukaisena sotilaallisena operaationa. Kun sitten jokin ohjus harhautuu ja tappaa parikymmentä "viatonta siviiliä", tästä saadaan lööppi ja pahoitteleva kenraali tv-uutisiin.

Suomea ei sotilaallisesti voi uhata mikään muu kuin Venäjä. Tämäkin uhka on epätodennäköinen, mutta tulevaisuudesta ei tiedä kukaan, ja kaikkeen on hyvä varautua. Suomelle parasta varautumista olisi kannattaa mahdollisimman yhtenäistä Eurooppaa, jossa maat antaisivat toisilleen sitovat turvatakuut.

Olikin käsittämätöntä, että kun tällaisia turvatakuita pari vuotta sitten ehdotettiin, Suomi - joka niistä ehkä kaikkein eniten hyötyisi - kiiruhti niitä ilmeisesti jonkin seitsemänkymmentälukulaisen länsivihan perintönä ainakin ensi alkuun vesittämään.

Kaiken järjen mukaan olisi pelkkä järjestelykysymys, että Euroopan unioni rapakuntoiseen Venäjään verrattuna 20-kertaisine bruttokansantuotteineen ja lähes kolminkertaisine väestöineen pystyisi yhteisvoimin rakentamaan sellaisen puolustuksen, että esimerkiksi Suomen kaltaisessa maassa ei tarvitsisi kiusata ainakaan koko miesikäluokkaa aikansa eläneellä asevelvollisuusarmeijalla.

Armeija on parhainkin päin ajateltuna väistämätön paha, ei markkinamiesten mainostama mieheksi kasvattava elämystrippi ja jännittävä seikkailuleiri.

Arno Kotro