Kotilääkäri, 1/2011

Käänne

Tammikuu on elämäntaparemonttien sesonkia. Monet kerrat olen itsekin pinnistellyt vuodenvaihteessa jos jonkinmoista ryhtiliikettä. Vaan jos muutos tuli, pian tuli kyllä repsahduskin – olipa sitten kyse röökinpoltosta, syömisestä tai juomisesta.

Kerran sentään tapahtui merkillinen täyskäännös. Ei minusta pyhimystä tullut, ei edes Hyvää Ihmistä, mutta vaihtuipa silti elämäntapa kertaheitolla toiseksi. Ei vuodenvaihteessa tai suunnitellusti, vaan näennäisen tavallisena torstaina 26.5.2005.

Mitä tapahtui? Ainoa rehellinen vastaus on, että en vieläkään ihan tiedä. Muutoksen ulkoiset merkit on tietty helppo kertoa: vuosikaudet olin viettänyt viinivetoista baarielämää, mutta tuon päivän jälkeen ei ole lainkaan edes tehnyt mieli alkoholia. Koskaan ei pitänyt saada lapsia, mutta jo seuraavana vuonna syntyi ensimmäinen, kolme vuotta myöhemmin toinen. Muutkin elämäntavat ja -arvot menivät kokonaan uusiksi.

Tutut kummeksuivat, että kenessäkään eivät olleet nähneet yhtä dramaattista muutosta. Mutta uskoon en tullut, ja rakkauskin oli vanhaa perua.

Miten on mahdollista, että sama räpeltäjä, joka ei kovalla yrityksellä pysty pieniin parannuksiin, saa uuden elämän tuosta vaan? Ehkä juuri siksi. Kovilla päätöksillä kasaa itselleen ahdistavia pakkoja, joista sisäinen kapinallinen pyrkii lipsumaan. Vankilasta haluaa pois, niin itse rakennettu kuin se olisikin. Jollain ristiriitaisella tavalla käänne tuli yrittämisen sijaan luovuttamalla – ja vaihtamalla pakot haluiksi. Pakkoja vastaan voi kapinoida, mutta ei ole mieltä kapinoida sellaista vastaan, mitä haluaa.

En minä ajattele, etten saa juoda viinaa. Totta kai saan ja voin, vaikka heti – kaapista löytyy. En vain enää halua. En enää joudu juomaan.

Mutta pintavesiä vielä nämäkin. Holtiton alkoholinkäyttökin on seurausilmiö nyrjähtäneestä elämänasenteesta. Kun elämänasenne tervehtyy ja alkaa vapautua mahtipontisesta ja itsekeskeisestä mielenmaisemasta, lakkaa tarve juomiseenkin. Alitajunnalla lienee tässä iso osansa, ja kaikki ylipäätään on ennemminkin lahjaa kuin päätösten hedelmää.

Ei minusta alkoholinkäytön vastustajaa ole tullut, päinvastoin. Mikäpä sen hauskempaa kuin kallistella lasia nosteisessa tunnelmassa. Moni osaa juoda oikein. Mutta jos alkoholi on vääristyneen elämänfilosofian polttoainetta ja keskeinen osa vinksahtanutta minä- ja maailmasuhdetta, se on mielenmyrkky vailla vertaa. Viinaongelmaa ei niinkään paljasta juomisen määrä, eivät sen seurauksetkaan, vaan juomisen syyt.

Toivotan mainiointa alkanutta vuotta kaikille lukijoille ja rohkeutta ja valppautta tunnistaa niitä huomaamattomia risteyksiä, joita taipaleen varteen on piilotettu.

Arno Kotro