Kotilääkäri, 3/2013

Tuhoisa ismi

Alkoholismi on oikeastaan koominen sana, vaikkei itse sairaudessa mitään huvittavaa olekaan. "Ismi" kun viittaa aatteeseen: liberalismi, sosialismi, anarkismi ja sitä rataa.

Alkoholismi ei ensinäkemältä vaikuta aatteelta. Eikä alkoholisti sen kannattajalta samaan tapaan kuin tiedämme liberalistin kannattavan liberalismia.

Mutta alkoholismi on salaviisas sana.

Alkoholismissa ei ensisijaisesti ole kyse siitä, että joku kaataa liikaa etanolia kurkkuunsa. Kyse on vinksahtaneesta elämänasenteesta, jonka yksi oire juominen on. Kokonaisesta aatteesta siis, arvo- ja asennekasaumasta, maailmankatsomuksesta.

Alkoholismiin kuuluu tiukka arvojärjestys. Siinä missä liberalismi johtaa helposti talouden ylivaltaan ja unohtaa ihmisen, alkoholismi ei päinvastoin välitä taloudesta mitään – kaikki saa mennä – ja ihminen on tärkein.

Tosin se ihminen on Minä.

Vaikka kaikki muu menisi, itsekeskeisyys jää – mahtaileva mutta haavoittuva ego. Alkoholismi on minäilyn taidetta.

Alkoholisti on aatteineen aina oppositiossa, ja maailmankuva on yksioikoinen: minä vastaan maailma.

Alkoholismi on totalitaarinen ismi. Se kaappaa kannattajansa kokonaan. Se karsii toisinajattelun. Lopulta kaikki juopot muistuttavat hämmästyttävästi toisiaan.

Sopii kysyä, onko teatraalinen ja kärsimätön, pettymyksiä huonosti kestävä, hybrisiä tuntoja hakeva, herkkä ja ahdistukseen taipuvainen alkoholistipersoonallisuus juomisen seuraus vai sen syy.

Arvatenkin kysymys on sekä syystä että seurauksesta.

Alkoholismi on kuin mikä hyvänsä aate siinäkin, että kun sitä oikein yrittää nujertaa, se vaihtaa taktiikkaa ja siirtyy sissitoimintaan. Kun juoppo on hampaat irvessä määräajan juomatta, alkoholismi livahtaa maan alle salaisiin kokouksiin, piilotajunnan kellareihin, tullakseen sieltä näyttämään voimansa entistäkin tenhoisampana.

Kohtuukäyttäjää ei alkoholistista voi tulla koskaan. Ainoa ulospääsy on juomisen lopettaminen kokonaan. Vasta sitten voi tunne-elämä tervehtyä.

Ja kyllä, juoppo on alkoholismin aktiivinen kannattaja, alkoholisti. Alkoholisti on tarinankertoja, ja jokainen känni runoilee rivin lisää niihin itsepetoksellisiin marttyyri- ja sankarisaagoihin, jotka alkoholistisen mielen mytologioissa oikeuttavat juomisen.

Samalla pitää varoa syyllistämästä kohtuukäyttöä. Ei-alkoholistien riehakkaat nousuhumalatkin ovat enimmäkseen ilo silmälle. Ken viinaa osaa käyttää, käyttäköön. Mutta alkoholismi ei tarvitse enää yhtäkään ääntä.

Arno Kotro